Hauhon Jokamiestriathlon 5.8.2015

Triathlonurani kolmas kilpailu, Hauhon Jokamiestriathlon kisattiin varsin erinomaisessa säässä Hauholla Keskiviikkona 5.8.2015, siis vain päivää ennen 10-vuotis hääpäiväämme.

Matkoina Hauholla oli uinti 200 m, pyörä 10 km ja juoksu 3 km, eli etukäteen ajateltuna varsin inhimilliset matkat. Tosin näissä matkoissa piilee se vaara, että kunto loppuu kesken, kun kovaa siellä pitää mennä kuitenkin, ainakin omasta mielestä.

DSC_0135

Herra 155 ennen kisaa.

VALMISTAUTUMINEN KILPAULUUN

Edellinen kisamme oli Vierumäellä 4.7.2015. Sen jälkeen maalasimme talomme ja teimme muitakin kodinhoidollisia toimia ja nämä toimet olivat pois liikunta-ajasta. Nämä toimet olivat sen sijaan mentaalipuolella ylitse muiden, sillä tekemättömät työt ahdistavat ja kun ne saa hoidettua, niin fiilis hipoo triathlonin maalintulon fiilistä.

Valmistautumiseen mahtui kuitenkin yksi pitkä 115 km:n pyörälenkki, paljon uintia (märkäpuvun kanssa) ja muutama rauhallinen ja yksi nopea juoksulenkki. Uiminen on lajina minulle täysin uusi ja kun siinä nyt on havaittavissa jonkinasteista kehittymistä, vie se miestä mukanaan varsin mukavalla tavalla… tosin Hauhon kisassa aivan kaikki ei uinnissa mennyt putkeen… tai ehkä juuri sinne…keuhkoputkeen 🙂

Tiistai-iltana rouva paisteli meille muurinpohjalettuja, joilla tankkasimme itseemme niitä elintärkeitä hiilihydraatteja, vaikka ei ne siellä seuravaan iltaan asti kuitenkaan pysy. Hyviä ne kyllä olivat!

IMG_20150804_210723

Hiilaritankkausta parhaimmillaan tai ainakin maukkaimmillaan.

KISAPÄIVÄ

Pidemmän aikaa ennen Hauhon kisaa mietin, että joku tässä valmistautumisessa ei nyt mene totutulla tavalla. Tuttua jännitystä ei ilmaantunut edes kisapäivän aamuna, pystyin ajattelemaan ja jopa syömään ruokaa, pystyin ottamaan iltapäivällä pienet tirsat ja muutenkin olo oli varsin seesteinen ja levollinen. Ei kai vaan nyt ollut käymässä sitä, että edessä oleva lyhyehkö matka vei kaivatun kisajännityksen pois? Olihan takana kuitenkin perusmatkan kisa kaikkine hikoiluineen, kaatumisineen, kramppeineen ja jännityksineen.

Kävimme päivällä syömässä pizzaa, pakkailimme tavarat autoon hyvissä ajoin ja lähdimme matkaan kello 15.40. Sitten se heräsi, nimittäin se kisajännitys. Mitä lähemmäksi Hauhoa päästiin, sitä mukavammaksi tunne mielessä kävi. Jännitystä ei aiheuttanut se, että jaksaako maaliin, vaan ennemmin jännityksen aiheutti se, jaksaako suorituksen tehdä kovalla teholla ja yleisestikin kilpailu aiheuttaa sellaisen positiivisen tutinan kehossa ja sitä minä ainakin kaipaan.

Hauholle päästyämme haimme ajanottotägit ja kilpailunerot, eli siis rekisteröidyimme kisaan. Veimme pyörät vaihtoalueelle ja laittelimme siellä pyörä- ja juoksukengät siistiin riviin, jotta ne sitten löytyisivät helposti kilpailun tuoksinassa. Bongailin muutamia tuttuja sekä ”oikeasta” elämästä, että somemaailmasta. On kiva, että Twitter-tuttavuuksille saa ihan oikeat kasvot näissä tapahtumissa.

DSC_0134

Ajanottotägit siistissä rivissä ilmoittautumispaikalla.

DSC_0139

Cannondale parkissa vaihtoalueella ja siinä kengät sotilaallisessa muodostelmassa.

DSC_0142

Mukavaa kuhinaa vaihtoaluulla ennen kisaa. Tämä viimeistään herättää sen kisafiiliksen.

Kilpailuinfoa kuulutettiin säännöllisin väliajoin ja se ei voinut mennä keneltäkään ohi. Info on erittäin tärkeä ja kannattaa todella kuunnella, mitä järjestäjällä on kerrottavana. Se helpottaa itse kisaa hyvin paljon.

Kävimme tutustumassa uintipaikkaan ja kävin jopa järvessä pulahtamassa tehden päätöksen, että ilman märkäpukua lähden kisaan. Vaimoni luotti arviooni veden lämmöstä ja päätti hänkin jättää märkäpuvun autoon.

Keli Hauholla oli loistava! Aurinkolaseja sai pitää päässä ennen kisaa koko ajan. Muutama hetki ennen lähtöäni (kello 18.36) tapasimme appivanhempani ja vaimon veljen lapset, jotka osoittautuivat erinomaisiksi valokuvaajiksi. Tästä esimerkkejä myöhemmin. Kyllä rakkaiden ihmisten läsnäolo tuo paljon energiaa ja hyvää fiilistä kisaan!

Kello 18.20 oli aika lähteä alas rantaan. Kirjoitan tähän ihan samalla tavalla, kuin kirjoitin Vierumäen kisaraporttiin, eli ”alas rantaan”, koska uimapaikalle oli melkoinen mäki, joka sittemmin piti nousta ylös uinnin jälkeen. TÄSSÄ video kyseisestä paikasta. Kisajännitys oli jo melkein käsinkosketeltava!

UINTI 200 m

Kävin siis järvessä ennen uintiosuutta ja totesin, että ilman märkäpukua mennään. Vesi oli sen verran lämmintä, että ajattelin selviäväni. En ole uinut kesän aikana ilman märkäpukua kuin noin 100 m ja olen sanonutkin monessa yhteydessä, että neopreeni (=märkäpuku) tekee minusta sellaisen uimarin, kuin mitä olen.

Kävelimme rouvan ja ystävämme kanssa rantaan. Katselimme kilpasarjan ja ikäluokkasarjojen lähdöt ja sitten olikin jo minun sarjani, eli miesten kuntosarjan lähdön aika. Tsempit vielä vaimolle ja parille ystävälle ja eikun järveen. Hain paikkani ryhmän keskivaiheilta, ehkä hieman aikaisempia kisoja lähempää lähtöviivaa. Fiilis oli rento ja uskoin selviäväni uinnista kunnialla. Kello 18.36 oli lähdön aika. Kanssani uintiosuudelle lähti 67 muuta miestä ja sitä ei voinut olla huomaamatta.

Heti ensivedolla hörppäsin vettä keuhkoon oikein reippaasti. Sen jälkeen alkoi tulla iskuja joka puolelle kroppaa ja ihan varmasti ”pahoinpitelin” kanssakilpailijoita samalla mitalla. Ahdasta oli, sitä ei voi kieltää ja uinnista ei tahtonut tulla oikein mitään. En päässyt rentoon rytmiin koko matkan aikana, ihan loppuvaiheessa sain vedettyä omalla tekniikallani muutamia vetoja ja ne tuntuivat hyviltä. Sen verran rento ja mukava fiilis kuitenkin oli, että puolessa matkassa ruuhka ja jatkuvat kolhut alkoivat naurattamaan, vaikka joku olisi saattanut jopa olla niistä harmissaan.

Rantaan pääsimme kuitenkin kaikki ja se on tärkeintä. Uinti ilman märkäpukua oli juuri niin hankalaa, kuin mitä osasin odottaa. Uintiaika (5:46) on kuitenkin oikein hyvä ja ei siihen voi olla pettynyt! Ai niin, nyt tietää taas sen, mitä talvella uimahallissa pitää tehdä… harjoitella uimista 😀

Uinnin jälkeen juosten (kuten kaikki triatleetit 😉 ) kohti T1:stä, jossa odotti polkupyörä ja 10 km:n lenkki. Matka rannasta T1:een oli aika pitkä ja jyrkkä, mutta hyvin siitä selvittiin.

IMG_20150805_194846

Tässä matkalla ensimmäiseen vaihtoon, eli T1:een. (kuva: Dominic)

PYÖRÄILY 10 km

Vaihto (T1) sujui hieman takellellen. Pyöräkengät meni hyvin jalkaan, mutta kypärän hihna ei totellut käskyjä ja numerolappukin meinasi unohtua vaihtopaikalle. Muistin kuitenkin, ettei vaihtoalueella saa ajaa, vaan pyörä pitää taluttaa sinne asti, että lupa pyörälle nousemiseen annetaan. Aikaa T1:een kului 2:17 ja olen siihen varsin tyytyväinen.

Pyöreitti kulki Hauhon kirkonkylältä Hämeenlinnaan päin 5 km, jossa oli kääntöpaikka. Reitti oli melko tasainen ja oikein mukava ajella. Menomatkalla oli kenties hieman vastatuulta ja ehkä hieman ylämäkeä.

Lähdin liikkeelle suunnitelmieni mukaan lujaa… tai siis niin lujaa, kuin tällä kunnolla ja näillä voimilla pääsee. Alku meni hyvin, siiten alkoi hiipiä takaraivoon ajatus, että ”entäs jos mä tsippaan tänne”? Oli pakko hieman himmailla ja lasketella ilman pyörittämistä alamäkeen. Yritin fillariosuudella pyörittää fillarin kampea, mutta polkemiseksihan se meni. Pyöritystekniikkaa täytyy todella harjoitella.

Matkalla pääsin muutamasta kilpakumppanista ohi ja vähintään yhtä moni ajoi minusta ohi. Pyörä tuntui alusta saakka oikein kivalta ja lisävoimaa hommaan sain, kun pyörälenkillä vastaani ajeli rakas vaimoni, joka oli lähtenyt 3 minuuttia minun jälkeen omalle kisamatkalleen. Huikkasimme tsempit toisillemme! Noin 9 km:n kohdalla ajattelin, että kohta voi lisätä tehoa ja ajaa T2:een asti täysillä ja niin teinkin. Saapuessani T2:een kuului yleisön joukosta ”Hyvä Ari!” ja se jos mikä antaa virtaa.

Kokonaisuutena pyöräosuus oli aika helppo ja koko ajan oli kiva ajaa. Pyöräkokemukseni on vähäinen ja siksi tällainen kohtalaisen lyhyt rykäisy tuntui kaikin puolin oikein hyvältä ja mikä parasta, pyöräaikani oli alle 20 minuuttia, virallisesti 19:51. Huh huh 🙂 ! Tästä voi jo hieman paukutella henkseleitä 😉

IMG-20150806-WA0000

T2:ssa, eli tulossa vaihtoon pyöräilystä juoksuun. (kuva: Isabel)

JUOKSU 3 km

T2:een saavuin muun porukan ohessa. Vaihto sujui hyvin, paitsi että ottaessani pyöräkenkää pois, alkoi vasemmassa pohkeessa kramppi. Se meni onneksi varsin pian ohi ja pääsin kohtalaisen tuoreilla ja hyväntuntuisilla jaloilla juoksuosuudelle.

Aloitin juoksun kovaa. Luulin juosseeni jo vähintään 2 km, kun kohtasin kyltin, jossa ilmoitettiin, että 1 km oli takana. Täytyy myöntää, että fiilis oli samanlainen kuin Vierumäen kisan juoksuosuudella samanlaisen kyltin kohdatessani… siis vasta 1 km? Oli pakko hiljentää vauhtia ja onneksi niin teinkin, sillä juoksuosuus oli mukavan kumpuilevaa maastoa ja olihan siellä muutama ihan reipas ylämäkikin.

Juoksu tuntui ihan hyvältä, paitsi että kyllä ne ylämäet kutkuttivat pohkeissa ja oikeastaan kaikkialla. Jaksoin kuitenkin oikein hyvin ja loppuvaiheessa oli hieman jopa varaa kiristää vauhtia. Maaliin oli aivan mahtava tulla, sillä yleisöä oli paljon ja yleisön muodostamaa kujaa pitkin kun juoksi, niin tunsi itsensä ihan ”oikeaksi” urheilijaksi.

Maaliin saapui onnellinen itsensävoittaja! Jälleen kerran sain kokea sen tunteen, mitä ei voi kokea, kuin suorittamalla triathlonkilpailun. Kiitos! Aivan mahtavaa!

Juoksun kokonaisaika oli omalle tasolleni todellinen yllätys, 16:09. Pidän sitä jopa fillariaikaa kovempana suorituksena.

IMG_20150805_194954

#Pullukanpoisto maalisuoralla! Molemmat jalat ilmassa samaan aikaan, eli juoksuahan se silloin on!! 😀 (kuva: Dominic)

LOPPUTULEMA

Aivan mahtava kisa!! Tämän enempää ei periaatteessa tarvitsisi sanoa. Kokonaisaikani oli aivan mielettömän hyvä 45:37. Salaa mielessäni ajattelin, että jos sitä alle tunnin pääsisi ja toden totta, niin siinä kävi! Oman sarjani voittaja, Arttu Aaltonen paineli kisan aikaan 33:41.

Suurin voittaja on jälleen MINÄ itse! Olen tämän lajin myötä tehnyt elämässäni niin paljon sellaista, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni. Juoksua, pyöräilyä ja ennen kaikkea uintia. Uimahallikammoiselle ihmiselle jo sinne halliin meno oli todellinen voitto itsestä ja ennakkoluuloista. Ja nyt on takana jo kolme triathlon kisan uintiosuutta.

Karavaani jatkaa kulkuaan ja koiratkin varmasti haukkumistaan. Seuraava kilpailu onkin sitten på svenska, eli Käringsund Ahvenanmaalla 28-29.8.2015. Siellä haastamme itsemme sprinttimatkalla, eli 750+20+5. Sinne päättyy myös hyvin suurella todennäköisyydellä kilpailukausi 2015.

Uskallan sanoa, että Hauhon kisa on ehdottomasti mukana vuoden 2016 kisakalenterissa, sen verran mahtikokemus tämä oli. Tällainen lyhyt kilpailu antaa hyvän kuvan siitä, mikä suoritustaso tällä hetkellä on. Itseä vastaan edelleen kilpaillaan, ei siis kelloa eikä toisia kilpailijoita, mutta toki onnistunut suoritus on omiaan lisäämään treeni-intoa!

Tällä kertaa kävi niin, että olin muutaman sekunnin vaimoa nopeampi. Tämä vain mainintana siksi, koska kaksi aikaisempaa kisaa on päättynyt rouvan voittoon 😉

Seuraavaksi #Pullukanpoisto kynäilee fillaroinnista ja tuttuun tyyliin ennen Käringsundin kisaa kirjoitellaan sinne laskeutumisesta.

Muistakaahan #Pullukanpoisto Twitterissä @Pullukanpoisto ja @AriPKarkkainen sekä Instagramissa @aripkarkkainen. Saa kommentoida!!

VIDEO heti kisan jälkeen

VIDEO hieman myöhemmin kisan jälkeen

IMG-20150805-WA0000

Tässä onnelliset itsensävoittajat 10-vuotis hääpäiväkuvassaan, joka tulikin sitten otettua triathlonkisassa 🙂 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s