KAIKKI SAI ALKUNSA JUOKSUSTA, SITTEN TULI PYÖRÄILY
Pyöräily on triathlonin kolmesta lajista se toinen. Ensin uidaan, sitten ajetaan pyörällä ja lopuksi juostaan. Itse olin edennyt juosten vuodesta 2012 lähtien (tosin 2013 hyvin vähän) ja sillä tavalla kohottanut kuntoa ja poistanut pullukkaa, mutta polkupyörään en ollut juurikaan koskenut sitten vuoden 1997 ja Hämeen Rykmentin. Silloin toki tulikin vedettyä sisulla loppuun asti… siis Sisu-merkkisen kuorma-auton lavalla. Kun rehellisiä ollaan, niin armeijassa ajoin kaksi noin 25 km pyörämarssia ja sitten sai riittää. No se inttijutuista.
Alkukesästä 2014 vaimollani alkoi kyteä ajatus polkupyörän hankinnasta. Liikuntaharrastuksemme oli edennyt siis lenkkeillen ja ilmeisesti vaimolla oli tarve hieman laajentaa repertuaaria tai sitten hankkia kiva kulkupeli marjametsään menoa varten.
Minua ajatus polkupyörän hankinnasta ei todellakaan innostanut. Olin katsellut (kateellisena?) vaimon liikuntaintoa ja nyt ajattelin, että ”taitaa lähteä homma kokonaan käsistä”. Olipa niin tai näin, niin pyöräkauppaanhan sitä lähdettiin ja ennen Juhannusta 2014 vaimolla oli polkupyörä ja yllätys yllätys, minullekin sellainen oli ostettu.
Tässä ensimmäinen polkupyöräni, Insera- merkkinen. Molempien pyöriin hankittiin nuo lepuuttajat/aerotangot/triathlontangot (rakkaalla lapsella on monta nimeä), mutta vasta sen jälkeen, kun ensin olimme nähneet Vierumäen kisan.
Tällä pyörällä ajeltiin kesän 2014 aikana ihan mukavia lenkkejä. Pisin lenkki oli yli 50 km. Tällä pyörällä ajettiin (toki siis vaimo omallansa 🙂 ) myös uimarannalle, jossa käytiin ottamassa ensiaskelia avovesiuintiin. Onkohan ensiaskel ihan oikea sanavalinta? 😉 Kokonaisuudessaan nämä Inserat olivat oikein hyviä pyöriä. Käytämme niitä edelleen pieniin siirtymisiin kylällä 🙂
Hyvin pian näiden Inseroiden hankkimisen jälkeen tuli siis selväksi, että triathlon on meidän juttu. Lähes yhtä pian tuli selväksi, että nämä eivät ole ”oikeat” pyörät. Todellisuudessa näillä Inseroilla olisi voinut aivan hyvin lähteä kisaamaan, mutta mutta… nälkä kasvaa syödessä.
Näissä ensimmäisissä pyörissämme ei ollut lukkopolkimia. Pelkkä ajatus jalkojen lukitsemisesta polkimiin tuntui kamalalta. Talven aikana selailin nettiä ja katselin triathlonpyörien kuvia ja olin hyvin hyvin lähellä sitä virhettä, että olisin tilannut triathlonpyörän netistä. Onneksi en siihen sortunut.
Kesä 2014 ajeltiin siis Inseroilla. Mitään varsinaista ohjelmaa en koskaan pyörään ole hankkinut toisin kuin juoksuun, vaikka Polarilta löytyy hyviä ohjelmia myös pyörään. Kesällä 2014 ihailin omia pohkeitani ajellessamme ja sanoin oikein ääneenkin vaimolle, ettei ensi kesänä ihan jokainen mene minun ohi pyörällä… huh huh mitä uhoa. Onneksi kesä 2015 palautti miehen ruotuun. Ihan jokainen ei tosiaankaan mennyt ohi, kaikki menivät! 😀
2.7.2014 kirjoitin Facebookin: ”40 km fillarilla. Nyt voi syödä.” 🙂 Tuohan se on yksi filosofioistani. Jos käyt kuluttamassa 1000 kaloria, voit huoletta syödä 700 ja edelleen tulee miinusta 300. Se on sitä #pullukanpoisto- filosofiaa 😉
Keväällä 2015 päätimme (ja onneksi siihen mahdollisuus oli), että hankimme maantiepyörät. Olin katsellut netistä satoja pyöriä ja tehnyt melkein yhtä monta ostopäätöstä. Eräänä keväisenä päivänä vaimoni sitten päätti käydä eräässä lahtelaisessa polkupyöräliikkeessä ja toi sieltä tullessaan paksun esitteen. Cannessa luki vähintäänkin viekottelevasti ”Cannondale”. Olikohan se sitä rakkautta ensisilmäyksellä, sillä vaimoni sanoi, että hän on valmis tekemään kaupat Cannondalesta, eli Cännäristä, kuten saimme myöhemmin oppia. Olisikohan siellä minullekin pyörä?
No olihan siellä. Huhtikuussa 2015 perheeseemme siis muutti kaksi Cannondalea, musta ja vihreä.
Tässä musta Cännäri.
Miksi kirjoitin tuolla aikaisemmin, että onneksi en ostanut pyörää netistä? Siksi, koska olisin ostanut itselleni liian ison pyörän. Tässä kyseisessä liikkeessä myyjä ”vaati”, että molemmille erikseen sovitetaan optimaalinen ajoasento, eli siis pyörät säädetään mittojemme mukaan. Tämä säätö on varmasti tarpeen, jotta ajaminen ei aiheuta rasitusvammoja sen vuoksi, että ajoasento on väärä. Meille ajoasennot säädettiin juuri triathlonia ajatellen ja siten, että ajaminen tapahtuu aerotankoja käyttäen. Toisekseen asiantunteva myyjä osaa kertoa huolto-ohjeita ja muitakin neuvoja pyöräilyyn. Suosittelen lämpimästi pyörän hankkimista asiantuntevasta liikkeestä.
Tässä kyseisessä liikkeessä kuulin myös ensimmäisen kerran sanan ”pyörittäminen”. Myyjä sääti minun pyörääni ja pyysi minua nousemaan pyörän päälle. Pyörä oli telineessä kiinni. Seuraava käsky oli: ”pyöritä!”. Pyöritä?? Eikö tätä poljeta? Ei, sitä ei poljeta, vaan niitä kampia pyöritetään. Siksi ne jalat on kiinni niissä polkimissa, jotta sitä kampea voi pyörittää ja jotta se liike on koko ajan tehokas. Tämän opin myöhemmin, sillä en todellakaan kehdannut siellä kaupassa kysyä, mitä pyörittäminen tarkoittaa 😉
Nyt meillä sitten oli maantiepyörät ja lukkopolkimet ja liikkeessä asennetut aerotangot.
Tässä Cännärit lähdössä Finntriathlon Vanajanlinnan sprinttimatkan kisaan.
Tässä Cännärit parkissa Vierumän Urheiluopistolla, Valkjärven rannassa kesällä 2015.
Ajatus jalkojen lukitsemisesta polkimiin oli pelottava. Olin aivan varma, ettei niitä saa irti nopeasti tai vaikka saakin, niin niitä ei muista ottaa irti. Vierumällä kilpailussa vedin ensimmäiset (ja toivottavasti viimeiset) lipat pyörällä, koska en muistanut ottaa jalkoja irti lukoista. Vammat enimmäkseen henkisellä puolella 😉
Muistan ensimmäisen lenkkini Cännärillä oikein hyvin. Lähdin ajamaan ilman, että lukitsin jalkojani. Jonkin matkaa ajettuani kokeilin lukitsemista ja hullultahan se tuntui. Hullulta, mutta toisaalta oikein luontevalta varsinkin ylämäkeen tultaessa. Pyörittämisestä en tiennyt mitään enkä tiedä vielä tätä kirjoittaessanikaan tarpeeksi. Se on asia, joka vaatii tekniikkaa ja harjoittelua. Onneksi on aikaa harjoitella vaikka koko talvi. Pyörittäminen ei onnistu ilman lukkopolkimia ja pyörittäminen on ainoa tehokas tapa viedä fillaria eteenpäin. Pyörittäminen myös rasittaa ja kehittää koko jalan lihaksistoa tasaisemmin, kuin pelkkä polkeminen, eli polkimien alaspäin painaminen.
Shimanon pyöräkengät. Nämä kengät ovat kai enemmänkin maastopyöräilyyn tarkoitettu, mutta hyvin ne soveltuvat maantiefillariinkin. Ensi kesänä sitten uudet kengät hankintaan, ehkä.
Cannondalella olen siis osallistunut tätä kirjoittaessani kolmeen triathlon-kisaan. Kisakilometrejä on kertynyt 70, harjoituskilsoja onneksi hieman enemmän. Jostain syystä pyöräily on tällä hetkellä triathlonin lajeista minulle epämieluisin ja hankalin. Uskoisin syyn löytyvän korvien välistä. Kesällä 2014 uhosin olevani kova fillaristi. Tämä kesä on osoittanut sen, että jaloissa ei ole ”jerkkua” riittävästi ja kun pohkeessa alkaa painaa, niin samaan tahtiin alkaa painaa korvien välissä. Pyörästä on tullut jonkinlainen mörkö, joka täytyy talven aikana karistaa pois hartioilta.
(kuva: http://www.ruuvipenkki.fi) Tällaiseen kikottimeen kiinnitän pyörän talveksi ja opettelen pyörittämään ja hankin samalla rautaisen peruskunnon matalilla sykkeillä.
Tässä dataa kesän (tähän asti) pisimmästä fillarilenkistä.
Olen ajanut tänä kesänä pyörällä kohtalaisen lyhyttä lenkkiä ja jokaisen lenkin jälkeen olen käynyt juoksemassa, jotta jalat ja aivot tottuvat nopeaan lajinvaihtoon. Keskimääräinen lenkki fillarilla on noin 30 km. Vaimo ajaa enemmän ja nauttii lajista paljon. Kyllä itsekin nautin, mutta kuten kirjoitin, joku ihmeen mörkö istuu lähes koko ajan olkapäällä. En ole luonut mitään ohjelmaa pyöräilyyn. Harjoittelen fiilispohjalta, enkä halua edes ”kahlita” itseäni kovin tarkkaan ohjelmaan.
Kirjoitan tätä 12.8.2015. Eilen lähdin fillarilenkille, sille tutulle 30 km lenkille. Pääsin noin 5 km, kunnes huomasin, että takarengas on tyhjä. Ei auttanut muu, kuin kävellä takaisin kotiin. Se mukava ja asiantunteva myyjä siellä pyöräkaupassa kertoi, että sisärenkaan vaihto kannattaa opetella, koska niitä aina silloin tällöin menee rikki. Nyt sitä pääsee sitten opettelemaan.
Pyörällä olen saanut ajaa ilman suurempia ongelmia, eikä paikatkaan ole pahemmin tulleet kipeiksi. Kädet tulevat ajoittain hieman kipeiksi, jos en aja aerotangoilta. Ajoasento on liian pysty, ehkä? Kädet liian suorina?
Onhan se pyöräily kuitenkin todella hieno laji, kun aurinko paistaa ja maisema vaihtuu!
Talven 2015-2016 aikana opettelen siis pyörittämään ja hankin matalilla sykkeillä peruskuntoa, tai ainakin niin uhoan nyt 🙂 Kesän aikana pyrin vielä ajamaan ja toki jo nyt harjoittelemaan pyöritystä. Toivottavasti ilmat sallivat vielä monta mukavaa fillarilenkkiä kesän 2015 aikana, sillä onhan se fillarointi paikallaan todella tylsää…
Seuraavaksi kirjoittelen laskeutumisesta Käringsundin sprinttikisaan, joka kisataan Ahvenanmaalla 28-29.8.2015. Sinne päättyy todennäköisesti kilpailukausi 2015 ja kauden 2016 suunnittelu voi alkaa… tai no onhan se jo alkanut.
Jos Luoja ja viskaalit sallivat, alkavan syksyn aikana tulee vielä tarinaa uimisesta, kesän 2016 kilpailusuunnitelmista, talven treeniajatuksista, syömisestä, Käringsundin kisasta ja yleisestä hyvinvoinnista. Aika kunnianhimoinen tuo viimeisin aihe?
Nauttikaa liikunnasta!
Tässä Darby Thomas´in triathlonpyörä täyden matkan SM-kisojen T1:ssä, eli vaihtoalueella.
Ja tässä se ”pakollinen” poseerauskuva allekirjoittaneesta.
Tässä linkki sen erään polkupyöräkaupan nettisivuille.
Tässä kirjoituksessa EI OLE ohjeita pyöräilyyn!
Hei! Olipas virkistävää lukea triathlonistista, jolla ei ole (vai onko…?) rautainen kestävyysurheilutausta! Minulla hiukan sama meininki, 1,5 vuotta sitten aloittelin sillä että opettelin uimaan, talvi meni pitkäti uintitekniikan hakemisessa, keväällä juoksukouluun ja pyörän päälle. Kivaa touhua tämä on, välillä vaan alkaa liikaa tuijottaa ja verrata itseään niihin, joiden taustat ovat toisenlaiset. Onnea kisoihin!
Kiitos! Ei todellakaan ole kestävyysurheilutaustaa, ei oikeastaan minkäänlaista aikuisiän urheilutaustaa. Opettelua on ollut aivan kaikki ja se kai tähän oman viehätyksen antaa. Tuo on kyllä ihan totta, että joskus tulee verrattua itseään muihin ja se ei kovin kannattavaa ole. Itseään varten tätä tehdään! Tsemppiä myös sinulle harrastukseen ja kiitos kommentista!