ARI KÄRKKÄINEN, härrar motion halvdistans, DNF
”Kisa meni molemmilta niin hyvin ja fiilis kisan jälkeen oli niin eufoorinen, että päätimme ensi kesänä suorittaa Käringsundissa triathlonin 1/2 matkan (1900/90/21) eli ns. Half Ironmanin! Siinä riittänee haastetta ja tavoitetta talven ajaksi.”
Näihin sanoihin lopetin vuoden 2015 Käringsund triathlonin kisaraportin kirjoittamisen syyskuussa 2015. Nyt vuosi tämän kirjoittamisen jälkeen pistää aika pahasti silmään tuo sana ”suorittaa”. Karmea sana, mutta ns. sanoista tekoihin oli käyty.
VALMISTAUTUMINEN KILPAILUUN
Matkaan Ahvenanmaalle lähdimme torstaina. Kisapäivä oli lauantaina, joten ennen kisaa oli hyvin aikaa valmistautua sekä henkisesti, että fyysisesti mm. syömällä Ahvenanmaan pannukakkua. Koko viikon ajan minulla oli ollut ajoittain kovaakin kipua ja varsinkin kovaa lihasjumia vasemmassa jalassa. Yritin monin eri keinoin tehdä jumille jotain, mutta en onnistunut. Niinpä päivää ennen lähtöä kokeilin kepillä jäätä ja sain kuin sainkin ajan fysioterapeutille, joka ”murjoi” jumeja auki parhaan kykynsä mukaan ja onnistukin siinä niin hyvin, että lähdin luottavaisin mielin torstaiaamuna kello 04.00 kohti Turun satamaa. Kello 15.00 saavuimme Eckeröön ja Eckerö hotelliin, joka hehkui ”kasaritunnelmaa”. Hotelli oli ollut toiminnassa 43 vuotta ja oli silloin valmistautuessaan varmasti todella hieno.
Eckerö hotellin parkkipaikka
Vastaanotto hotellissa oli lämminhenkinen ja sama lämminhenkisyys jatkui aivan lähtöhetkeemme saakka, joten en voi muuta kuin suositella Eckerö hotellia, koska mm. pyörät sai kätevästi huoneeseen lukkojen taakse, mikä ei välttämättä onnistu esim. Maarianhaminan hotelleissa.
Ahvenanmaalla kävimme ajamassa kilpailun pyöräreitin läpi torstaina ja palautimme mieliimme, että hyvää asfalttia ja tasaista baanaa se on edelleenkin, kuten vuosi sitten.
Pyöräosuuden kääntöpaikka
Kävimme myös juoksemassa pienen lenkin ja jalkani tuntuivat oikein hyviltä. Kävimme myös toteamassa, että meriveden lämpö ei ehkä aivan ollut +15,5 astetta, jonka kisan järjestäjä oli ilmoittanut. Se oli todella kylmää 🙂
Perjantaina ajelimme myös pienen fillarilenkin ja kävimme uudestaan uimassa. Uiminen oli ehdottomasti järkevä ratkaisu, sillä tällä toisella kerralla vesi ei tuntunut enää lainkaan niin kylmältä, kuin torstaina. Perjantaina kävimme myös rekisteröitymässä kilpailuun ja söimme illalla pastaa (luvalla sanoen aika huonoa…) osallistumismaksuun kuuluvassa pastapartyssa.
Rekisteröityminen
Perjantaina seurailimme myös sprinttiviestiä kisa-alueella.
Sprinttiviestin lähtö. Sama ”lähtökarsina” oli käytössä kaikissa lähdöissä.
Hiljalleen alkoi myös käydä selväksi se, että kisapäivä tulisi olemaan erittäin tuulinen. Sääennusteita tuli katseltua hyvin tiheään ja hiljalleen pelko kovassa aallokossa uimisesta alkoi kaivertaa mieltä. Onneksi jalat tuntuivat hyviltä. Perjantai-iltana laittelimme kaikki varusteet kuntoon ja mietimme hieman kisan aikana tapahtuvaa energiansaantia yms. sellaisia asioita. Itse varauduin kisan aikana nauttimaan energiaa kahdesta Snickers-patukasta ja viidestä energiageelistä + urheilujuomasta. Mukaan pakkasin myös ruususuolakiteitä, joita sitten makeaan kyllästyessäni voisin imeskellä ja kai niillä pystyisi hieman kramppejakin estämään.
KISAPÄIVÄ
Kisapäivän aamu valkeni erittäin tuulisena erittäin huonosti nukutun jälkeen. Mietin aamulla, että ei ole mitään järkeä kiusata itseään tällaisella toiminnalla. Monta päivää jännittää etukäteen kisaa, ei saa kunnolla nukuttua eikä edes syötyä. Ei mitään järkeä 🙂
Veimme pyörät ym. varusteet (pyöräkengät, kypärä, juoksukengät…) vaihtoalueelle heti aamusta. Sen jälkeen yritin syödä jotain hotellin aamupalalla, mutta kuten olette varmasti huomanneet, en osaa aamuisin syödä mitään, en varsinkaan ennen kilpailua. Olo oli varsin hermostunut ja luvalla sanoen melko huono. Suoraan sanoen kova tuuli aiheutti jopa pelonsekaisia tunteita eikä pelkästään uintiin, vaan myös 90 kilometrin pyöräosuudelle. Vastatuuleen polkeminen on aika raskasta ja matkakin oli kohtalaisen pitkä. Jostain kumman syystä sain kuitenkin pidettyä sellaisen fiiliksen yllä, että matkaan lähdetään ehdottomasti kelistä riippumatta ja jos uinti tuntuu pahalta, niin sitten koiraa uiden rantaan ja kahville. Muutenkin sain pidettyä ”tee Ari oma suoritus” fiiliksen päällä ja se kyllä helpotti oloa.
Kello 9.45 seisoimme uinnin lähtökarsinassa ja tsemppasimme toisiamme. Katselin vettä ja totesin, että aaltoja siellä kyllä on ja jopa vaahtopäitä, mutta jotenkin sain pidettyä olon rauhallisena. Jälkeenpäin Satu sanoi, että hän oli jopa odottanut, että toteaisin ennen lähtöä, että ”tuonne ei lähdetä itseämme hukuttamaan”. Kieltämättä ajatus kävi jossain vaiheessa kisa-aamun aikana mielessä 🙂
Yleisradion toimittaja Kaj Kunnas ilmestyi yllättäen karsinaan ennen lähtöä ja haastetteli Satua. Kaitsun olimme tavanneet jo edellisenä iltana, joten ”piireissä” ollaan… suomenruotsalaisissa piireissä 😀
Kello 10.00 alkoi triathlonin puolimatkan kisa. Edessä oli 1900 metriä uintia kovassa aallokossa.
UINTI 1900 m (2 x 950 m)
Kello 10.00 tapahtui lähtö. ”Viivalla” oli yli 70 osallistujaa, miehiä ja naisia. Lähdin jälleen kerran uimaan rauhallisesti ja yritin suunnata mahdollisimman suoraan kohti ensimmäistä kääntöpoijua. Ensimmäiselle poijulle uinti tapahtui lähes suoraan vasta-aallokkoon, mutta uinti kulki kuitenkin jostain kumman syystä ihan mukavasti. Muutaman kerran ”tekniikka” sekosi, kun vettä meni nieluun, mutta muuten uinnissa ei ilmaantunut ongelmia. Hieman ennen ensimmäistä poijua ajauduin muita uimareita selvästi vasemmalle ja yllätyksekseni ajoin karille 😀 Ihan oikeasti kesken uinnin käteni osui kiveen ja siitä innostuneena nousin tälle kivelle seisomaan ja katselin hetken muita uimareita, kunnes matka jatkui. Hauska kokemus! Sen sijaan heti tämän jälkeen vastaan tulleet vesikasvit eivät olleet aivan yhtä hauskoja 😦
Ensimmäisen poijun jälkeen lähdin suunnistamaan kohti seuraavaa kääntöpoijua. Jostain syystä en kuitenkaan heti alkuun huomannut oikeaa kohdetta (eli keltaista ISOA poijua 🙂 ) vaan uin noin 1oo m sivussa ja ihan väärää kohdetta kohti. Onneksi sain kurssin takaisin ja pääsin toiselle poijulle. Tässä kohtaa tuli mieleen, että olenkohan minä täällä ihan yksin ja missä se viimeisen uimarin perässä tuleva pelastusvene oikein on. En nähnyt sitä. Alkoi matka kohti kääntöpaikkaa.
Uinnin kääntöpaikka oli kuivalla maalla. Se oli minulle aivan uutta. Hurja kannustus siivitti minut toiselle kierrokselle. Huomasin, että en ole aivan viimeinen uimari. Kävelin veteen ja rauhoittelin sykettä ja sitten vaan ukko mahalleen veteen ja tuulta päin… kirjaimellisesti. Kääntöpaikalla näin Satun, joka oli noin 20-30 m minua edellä.
Sama reitti siis uudestaan. Reitti käy hyvin selville tuosta piirtämästäni kaavakuvasta 😉 Vasta-aallokkoa oli siis ainoastaan rannasta ensimmäiselle poijulle uidessa, muuten ei aallokosta harmia ollut.
Uinnin reitti 😀
Uinti oli ennakkopeloista huolimatta erittäin positiivinen ja mukava kokemus. Iso peikko tuli karistettua hartioilta, kun ylipäätään uskalsin lähteä uimaan isoon tai ainakin isohkoon aallokkoon. Uintiaika oli 00:53:06, eli melkein tunnin sai nautiskella matkasta suolavedessä. Sitten matka ekaan vaihtoon, uinnista pyörään.
PYÖRÄILY 90 km ( 4 x 22,5 km)
Vaihto uinnista pyörään sujuu minulla nykyään aina hitaasti, mutta mihinkäs tässä kiire on. Hitaasti se meni täälläkin, mutta matkaan pääsin kuitenkin. Vaihtoalueella näin Satun, joka oli ottanut toisella uintilenkillä hieman lisää etumatkaa minuun. Huikkasimme tsempit toisillemme!
Etukäteen pelkäsin pyörää kaikkein eniten. En ole ajanut pyörällä kuin 2 kertaa tätä pidemmän matkan ja niihin molempiin matkoihin sisältyi taukoja ja asianmukaisia taukoeväitä. Nyt eväänä oli kaksi suklaapatukkaa ja 3 energiageeliä.
Edessä oli siis 22,5 km:n lenkkejä 4 kpl. Pyörä lähti liikkeelle nihkeästi. Melko pian sain kuitenkin luotua sellaisen moodin itselleni, että nyt mennään ihan omaa vauhtia muista välittämättä. Ensimmäisellä kierroksella ajelin hieman varovaisesti, koska edessä oleva juoksuosuus teki peikkoja takaraivoon.
Toinen kierros oli erittäin mukava ja se kulki hienosti. Koin jopa nautinnollisia hetkiä matkan aikana. Pyöräosuudella kävi myös se sama tuuli, joka kiusasi meitä hieman uinnissa. En tiedä, mutta luulen, että tuuli hieman pyöri pyöräosuudella, koska mielestäni se ei joka kierroksella ollut samassa kohdassa vastainen. En tiedä.
Kolmannella kierroksella tunsin ensimmäisen kerran vasemmassa jalassa kipua. Yritin venytellä sitä ajon aikana ja sainkin sen ihan kivasti ”toimimaan”. Kolmatta kierrosta ajaessani mietin, että kyllä kai tässä voisi jo ajaa maaliinkin, mutta edessä oli vielä 4. kierros. Otin jokaisella kääntöpaikalla (kilpailukeskus) uuden pullon vettä ja venytin jalkaani. Kannustus oli todella hienoa. Se antoi aina virtaa, mutta enemmän virtaa sai aina siitä, kun kohtaisin Satun reitillä. Heitimme aina lentosuukot ja tsempit toisillemme 🙂
Neljännen kierroksen ajoin mielestäni kaikkein hitaimmin, koska aloin säästellä jalkoja edessä olevaa puolimaratonia varten. Söin fillarin aikana suklaata ja kolme energiageeliä ja kyllä näillä oli ainakin sellainen vaikutus, että mieli tuntui aina syömisen jälkeen positiivisemmalta. Viimeisen lenkin aikana alkoi takamus puutua ja muutenkin oli sellainen oli, että ihan kiva päästä jo pois satulasta 🙂
Pyöräily meni yllättävän kivasti ja koen, että se oli minulle yksi elämäni kovimmista suorituksista. 90 km ilman taukoja! Edes pissalle ei tarvinnut pysähtyä, sen verran hyvin onnistui nesteytys. Aikaa sain kulumaan 03:37:41, eli mukavat 3 ja 1/2 tuntia Cannondalen kanssa kaksistaan 😀 Sitten ”enää” 21 km juosten.
JUOKSU 21 km ( 4 x 5,25 km)
Edessä oli siis puolimaraton. Vaihto onnistui hyvin, koska ei tarvinnut vaihtaa kuin ajokengät lenkkareihin. Vaihtoalueella keskustelin kisaorganisaation edustajien kanssa ja sain jälleen mukavasti kannustusta.
Etukäteen ajattelin, että juoksu on tässä puolimatkalla se ”helpoin”, koska periaatteessa eteenpäin pääsee vaikka kävellen. Toki mietin, kuinka varpaani jaksavat matkan, koska niihin on tämän vuoden aikana ilmaantunut juostessa kipua ja Lahden kisassa jouduin kävelemään kivun vuoksi. Tosin siellä myös keksin hyvän tavan, jolla kivusta pääsee eroon tai saa sen edes siedettäväksi. Myös vasemmassa jalassa olevat jumit mietityttivät hieman, mutta todella hyvällä mielellä ja jopa ihan reippaallakin mielellä läksin juoksuun.
Juoksussa ehdin ottaa ehkä 10 askelta, kun tunsin sen ”tutun” viiltävän kivun oikean jalan varpaissa. Ei voi olla totta… hetikö se alkaa… Otin huoltopisteeltä vettä ja nautin yhden energiageelin. Ajattelin, että kyllä tämä tästä, mennään vaikka kävellen maaliin.
Lähdin juoksemaan noin 7 km/h vauhdilla ja ei, se ei tuntunut hyvältä. Kova kipu varpaissa pakotti ottamaan Lahdessa kehitetyt keinot käyttöön, mutta tällä kertaa niistä ei ollut apua. Jatkoin matkaa vuoroin juosten, vuoroin kävellen. Kohtasin Satun ja sanoin, että nyt ei ole hyvä. Sain kannustusta ja se auttoi. Matka jatkui ja sitten iski jumi vasempaan etureiteen. Yritin venyttää sitä, mutta seurauksena oli takareiden kramppi ja koko jalka oli käytännössä jumissa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen päätin, että antaa olla, jätän tällä kertaa leikin kesken. Matka oli miestä vahvempi. Keskityin kannustamaan Satua ja hän pääsi maaliin alle 7 tunnin kokonaisajalla ja voitte vain arvata, kuinka ylpeä ja iloinen olen siitä!
LOPPUTULEMA
Triathlon lajina on niin paljon muuta, kuin ne ”suoritetut” kilometrit. Sain jälleen kokea sen valtavan tunnemyrskyn, joka kisan aikana velloo päässä. Kyynelistä nauruun, niin se ainakin minulla on ja usein olen sanonut, että tunteisiin menee tämä laji. Onneksi pääsin mukaan kisaan, sekään ei vielä viikolla ollut aivan varmaa. Vaikka itse en maaliin asti päässyt, voin olla iloinen kokonaisuudesta. Voitin jälleen kerran itseni niin monta kertaa ja niin monessa eri asiassa, että ihan kehtaan pystypäin kulkea 🙂
Ihan ei 100 km tullut tauluun 🙂 mutta kohtalaisen mukava lauantailenkki kuitenkin.
Nälkää jäi lajia kohtaan, enkä todellakaan aio haudata lenkkareita! Nyt huolletaan ukko kuntoon jalka- ja fysioterapiassa ja aloitetaan vuoden tauon jälkeen kuntojumppa! Vuoden 2017 kisakalenteria en ole vielä suunnitellut, mutta ehkä Vanajanlinnan käyn valloittamassa ainakin… saa nähdä.
Kisaaminen ei tässä hommassa ole se ykkösjuttu…
…tämä on se ykkösjuttu !!
#Pullukanpoisto 