Hauhon Jokamiestriathlon 2.8.2017

Hello! En edelleenkään pahoittele sitä, että en ole kirjoittanut aktiivisesti blogia. Ei ole Käringsundin jälkeen ollut mitään asiaa 🙂 tai no ehkä hieman ja siitä enemmän tässä +100 triathlonisti kirjoituksessa.

VALMISTAUTUMINEN KILPAILUUN

Viime syksyn jälkeen liikunta oli jälleen kerran ”telakalla” ja sen laskuja maksetaan nyt. Painoa on tullut lisää 10 kg ja se näkyy monessa, ei siis pelkästään siinä, että lenkkitossu painaa enemmän, vaan myös ihan jokapäiväisessä elämässä. Vireystila on matalampi, hengästyttää helpommin ja muutenkin olo on turpean pullea.

Kesän 2017 kisakalenterissa oli alunperin Hauhon lisäksi vain yksi kilpailu. Tarkoitus oli lähteä Tallinnaan puolimatkalle, mutta sen ajatuksen hautasin kesän aikana. Oma treeni ja liikunta ylipäätään oli niin vähäistä, että ajatus 1900+90+21 matkasta teki pahaa. Vaimoa kannustamaan olisin voinut lähteä, mutta vaimoni sanoi, että yhdessä mennään tai sitten ei ollenkaan. Tämä triathlon on sitten kai yhteinen juttu ❤ ja niinhän se onkin. Kyse on niin paljon muustakin, kuin vain itse kisakilometreistä.

Puolikas siis jäi, mutta Lahden sprinttiin ilmoittauduttiin ja siellä oltiin 29.7. Minun kisa jäi kesken pyöräosuudella, kun takarengas tyhjeni mystisestä syystä. Ilmeisesti venttiili oli jotenkin huonosti kiinni, koska reikää ei löytynyt ja kotona renkaan täytettyäni ilma pysyi oikein hyvin omalla paikallaan.

Ennen Hauhoa oli takana uintia muutamia kertoja Kirkkolammissa Padasjoella. Tänä kesänä ilmat eivät ole oikein suosineet meitä ulkourheilijoita, joten uinti on jäänyt vähälle. Pyörällä on tehty muutama vähän pidempikin lenkki asiaankuuluvine eväineen 🙂 ja juoksupolultakin olen itseni löytänyt ja juoksu on tuntunut ihan kivalta. Matkat eivät ole edelleenkään päätä huimanneet, mutta fiilis on pysynyt mukavana.

Näillä valmistautumisilla lähdettiin Hauholle.

UINTI 200 m

Hauhon uinti on aina yhtä mielenkiintoinen. Iso porukka lähtee uimaan kohti poijua ja ruuhkaa syntyy. Joku menee selällään, joku ”sammakkoa” ja joku ehkä käsipohjaakin 🙂 mutta yhtä kaikki, kivaa se on! Ruuhkassa uiminen on haasteellista ja vaikka minullakin olisi meno maistunut, en oikein löytänyt tilaa. Uinti tuntui muuten oikein kivalta ja perinteitä kunnioittaen en käyttänyt märkäpukua. Uintiaika 00:06:53. Parannusta viime vuoteen reippaasti, johtuen ehkä siitä, että tällä kertaa mukana ei ollut GoPro-kamera 🙂

Rantautuminen ja matka kohti T1:stä alkaa.

Rantautumisen jälkeen kuulin oman nimeni kuuluttajan sanomana ja kysymyksen: ”Hapottaako?” Rehvakkaasti huikkasin, että ei hapota! Rehellisesti sanottuna Mikko Reitti; kyllä hapotti 🙂

PYÖRÄILY 10 km

Vaihto (T1) onnistui hyvin. Juosten rannasta vaihtoalueelle, pikaisesti fillarikengät jalkaan, kypärä päähän ja numerolappu massun päälle ja eikun menoksi. En huomannut lainkaan, että vaimoni oli saavuttanut minut (2 min myöhäisemmästä starttiajasta huolimatta) jo tässä vaiheessa.

Lähdin ajamaan 10 km:n lenkkiä mielestäni aika kovalla vauhdilla. Hetken ajettuani huomasin, että vaimohan se siihen rinnalle ilmestyy. Esitin lyhyen kysymyksen: ”Onko takarengas tyhjä?” Ei ollut, joten eteenpäin vaan täyttä höyryä. Pyöräosuus on Hauholla mukavan tasainen. Tuuli ottaa joissain kohdin kiinni ja tekee lisävastusta. Tiihen on tullut muutama aika ikävä monttu ja halkeama, mutta onneksi niihin ei kukaan langennut.

Pyörä kulki oikein kivasti, niin kivasti, kun se minulla kulkee. 8 km:n merkkipaalun kohdalla tunsin, että nyt alkaa olla voimat jaloissa vähenemään päin, joten pudotin vauhtia ja asetuin ohi ajaneen kilpailijan peesiin ja tässä peesissä rullailin loppuun asti T2:een, eli vaihtoon pyörästä juoksuun. Aikaa sain kulutettua 10 km:n pyöräosuudella mukavat ja lupsakat 00:21:25. Lisäystä viime vuoden aikaan jokunen minuutti.

Nöyrin mielin kohti juoksuosuutta.

JUOKSU 3 km

Voisi helposti ajatella, että tuohan on lyhyt juoksumatka. Niin se toki onkin, mutta omat haasteensa tälläkin matkalla on.

Vaihto onnistui hyvin, en kompuroinut enkä mokaillut 😉 Näin vaimon lähtevän juoksuosuudelle siinä vaiheessa, kun itse talutin pyörää omalle paikalleni. Huikkasin juoksuun lähtiessä suurieleisesti kannustajille, että täytyy juosta vaimo kiinni. En juossut 😀

Hauhon juoksu yllättää joka kerta. Ensimmäinen kilometri on tasaista, hieman nousujohteista baanaa, mutta sitten se toinen kilometri… se on kuulkas siskot ja veljet aika kova! Aluksi reitti laskee uintijärven rantaan, josta lähdetään kiipeämään harjun päälle. Nousu on lähes pystysuora ja varmasti tuntuu pohkeissa. Viimeinen kilometri on sitten helpompaa, laskusuuntaista tietä kohti maalia ja mahtavaa kannustusta! Juoksu tuntui ihan kivalta, alkuun toki lähdin aivan liian kovalla vauhdilla ja oli pakko hieman himmailla. Kokonaisuudessaan hyvä juoksu. Aikaa sain kulumaan 3 km:n matkaan 00:17:56.

Hyvässä asennossa ja keveillä jaloilla matkaan.

LOPPUTULEMA

Jälleen kerran Hauhon Jokamiestriathlon oli mahtava tapahtuma. Kuten tuonne someen kirjoitin, on Hauhon Jokamiestriathlon yksi maailman mukavimmista triathlontapahtumista. Kokonaisaika minulla oli 00:50:37, eli plussaa viime vuoteen tuli 3 min ja 2015 kisaan 5 min. Tästä voidaan siis vetäistä raaka analyysi: + 10 kg vaa´alla tarkoittaa + 5 min loppuajassa. Niin se kuulkaas on 🙂

Voittajana maalissa!

Loppuajoilla ei kuitenkaan ole merkitystä. Pääasia on se, että sain taas kerran urheilla ilman mainittavia kipuja/ongelmia ja pääsin perille ilman vahinkoja. Se on kiitoksen paikka! Kiitoksen paikka on myös se, että saan tehdä tätä rakkaan ihmisen, eli vaimoni kanssa.

Nyt on kiitoksen paikka. Kiitos Oikea Reitti Oy, ja kaikki muut järjestämisestä vastaavat! Näemme ensi vuonna, jos Luoja ja viskaalit sen sallivat 🙂

Tämä on se juttu, jonka vuoksi tätä tehdään!

Nyt on myös aika katsoa maailmaa ja tätä liikuntaelämää hieman eri vinkkelistä. Olen järjestämässä 7.10.2017 Asikkalan Iso-Äiniöllä historian ensimmäistä ISO-Äiniön KASI- liikuntatapahtumaa. Tervetuloa mukaan juoksemaan, hölkkäämään, kävelemään tai kannustamaan!

ISTUMINEN ON LÄHES LEPOA VASTAAVA PASSIIVINEN OLOTILA

Liikkumattomuuden on sanottu olevan jopa yhtä vaarallista, kuin tupakointi. Paikallaan vietetty aika on yhteydessä mm. tyypin II diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Liikunnan harrastaminen ei kuitenkaan automaattisesti vähennä päivittäistä istumisaikaa. Voit juosta 60 min päivässä ja istua/makoilla loput 23 h. Hyöty ei ole aivan toivottu. Siksi pienikin lihasten aktivointi pitkin päivää lisättynä ”hikiliikunalla” voi ehkäistä mm. insuliiniherkkyyttä. (1)

Usein me asetamme itsellemme liian kovia tavoitteita, jotka eivät ole tasapainossa arkirealiteettien, eikä meille itsellemme tärkeiden asioiden kanssa. Siksi tavoitteiden tulee olla realistisia, koska niissä onnistuminen antaa uskoa kykyymme tehdä muutoksia ja nämä pienet muutokset johdattavat meitä kohti terveellisempää elämäntyyliä. Ensimmäinen askel on kuitenkin se, että nousemme ylös tuolista! (2)

Muistakaa siis liikkua omien mahdollisuuksienne mukaan! Jos kolottaa, liikutaan hieman vähemmän, mutta ei lopeteta. Liikunta on hyvä kipulääke ja vaikuttaa positiivisesti myös psyykkiseen, uneen ja yleiseen vireystilaan.

(1,2) Pesola, A.J., Pekkonen, M. & Finni, T. Miksi liiallinen istuminen on vaarallista? Duododecim 2016;132:1964-71

 

 

Advertisement

+100 triathlonisti

Otsikko voisi olla vaikka triathlonin ikäsarja. Miettikää, yli 100-vuotiaat kisaamassa kolmen lajin kombossa. Jyväskyläläinen lääkäri, Yrjö Qvarnberg, lienee yksi Suomen vanhimista triathlonharrastajista. On ollut ilo tavata tämä herra kertaalleen. Yrjöllä on vielä muutama vuosi matkaa tuohon + 100 ikäsarjaan.

Mutta iästä ei nyt ollut kyse, vaan painosta.

Kuten tämän blogin esittelytekstissäkin sanotaan, olen joskus painanut yli 115 kg. Paino tippui mukavasti aina 93-95 kiloon, mutta on salakavalasti kiivennyt sieltä taas yli 100 kiloon, jopa 105 kiloon.

Viime kesänä oli kaikenlaista terveysmurhetta, jotka tulivat ja menivät. Vanajanlinnassa oli hankalaa ja Vierumäen perusmatka jäi väliin kokonaan. Hauholla meni kivasti, Lahdessa kisattiin perusmatkalla ja Käringsundin puolikkaallakin meno maistui aina juoksuosuuden 5 km:n paalulle saakka.

Mutta nyt asiaan. Viime syksyn (2016) jälkeen mittariin on siis kertynyt (iän lisäksi) painoa lisää 10 kg. Jostain syystä Käringsundin reissun jälkeen liikunta jäi (jälleen) vähemmälle ja syöminen jatkui tuttuun tyyliin. Seuraus on ilmiselvä. Tuolla Tilinpäätös 2015-2016 kirjoituksessa pohdiskelen kaikenlaista motivaatioon yms. liittyvää ja keksin syyllisiä sille, miksi ei kiinnosta. Nyt en pohdiskellut näitä asioita. Jos jotain pitää ”keksiä” syyksi liikkumattomuudelle, niin otetaan nyt sitten taas ne terveysmurheet. Keväällä 2016 alkaneet ja kesän aikana jo poismenneetkin vaivat tulivat takaisin syksyllä. Jälleen pari reissua lääkärissä ja kevättalvella 2017 olinkin rasituskokeessa polkemassa kuntopyörää. Diagnoosi: pumppu kunnossa, mutta verenpaineet pilvissä (rasituksessa yli 250/150 ja levossakin 190/120) Verenpainelääkettä olen käyttänyt jo vuosien ajan, mutta ilmeisesti liian pienellä annoksella tai lääkkeen teho on jostain syystä heikentynyt.

Tämän diagnoosin saatuani totesin, että ukko on siis kunnossa ja hertta pauhaa rinnassa hyvällä sykkeellä ilman lisäiskuja ja hapenpuutetta, joten ei muuta kuin baanalle. Lääkitykseen tehoa lisää ja kaikki ok! Kevään ja kesän 2017 aikana olen löytänyt itseni jälleen lenkkipoluilta, järvestä ja fillarin selästä. Outoja tuntemuksia on edelleen, mutta vähemmän ja sen puoleen kaikki on hyvin. Olen myös aloittanut, jälleen kerran, #pullukanpoisto projektin, jonka tavoitteena on päästä niihin mukaviin 90-95 kg:n vaakalukemiin. Projekti lienee tässä vaiheessa vielä suunnitteluvaiheessa.

Jos (ja kun) minä joskus olen järkkäämässä triathlon-kisaa, niin voitte olle varmoja, että yksi sarja on miehet + 100 kg 🙂 ja miksi vain miehet? Naisilta ei saa kysyä ikää, eikä painoa. Pyörittelin mielessäni myös sarjaa ”Ylipainoiset keski-ikäiset miehet, jotka luulevat olevansa koviakin urheilijoita”.  Tapasin Lahtitriathlonissa entisen koulukaverini ja hyvän ystäväni, jolle esittelin näitä ”huikeita” kilpasarjaehdotuksiani. Hän uskoi, että varsinkin tuo jälkimmäinen myydään loppuun hetkessä 🙂

Olen pannut merkille, että suomalainen mies ei uskalla haastaa itseään samalla tavalla, kuin suomalainen nainen. Miesten pitää olla varmoja ennen kisaan lähtöä, että eivät varmasti ole viimeisiä. Kuntosarjoissakin kisaa kovakuntoisia miehiä, jotka voisivat aivan hyvin olla vaikka kilpasarjoissa. Naisten kuntosarjoissa on mukana, riippumatta tapahtumasta, paljon enemmän ”itsensävoittajia”, eli luvalla sanoen hieman pulleita ja vähän liikkuvia naisia, joille nostan hattuani erittäin korkealle. ISO respect! Miehet eivät tähän pysty, miehet eivät uskalla!! Tässä haaste pulleille ja vähän liikkuville miehille. Rohkeasti vain mukaan!! #+100kiloa

Conclusion: Paino on siis kivunnut lähelle lähtötasoa. Syyksi voisin sanoa vaikkapa laiskuus, joka vaivaa tätä urheilijaa tasaisesti aamusta iltaan. Toinen syy, jos sellainen on pakko löytää, voisi olla nuo terveyshuolet. Laiskuus on ”elämäntapa” ja terveydellekään ei aina voi mitään. Nyt mennään taas eteenpäin ja tavoitteena on mahtua siihen komeaan pinkkiin slimfit-kauluspaitaan, jonka hankin  10 kg sitten.

Iloa liikkumiseen ystävät! Minäkin yritän pitää sen iloisena asiana 🙂

Käringsund triathlon 27.8.2016

ARI KÄRKKÄINEN, härrar motion halvdistans, DNF

”Kisa meni molemmilta niin hyvin ja fiilis kisan jälkeen oli niin eufoorinen, että päätimme ensi kesänä suorittaa Käringsundissa triathlonin 1/2 matkan (1900/90/21) eli ns. Half Ironmanin! Siinä riittänee haastetta ja tavoitetta talven ajaksi.”

Näihin sanoihin lopetin vuoden 2015 Käringsund triathlonin kisaraportin kirjoittamisen syyskuussa 2015. Nyt vuosi tämän kirjoittamisen jälkeen pistää aika pahasti silmään tuo sana ”suorittaa”. Karmea sana, mutta ns. sanoista tekoihin oli käyty.

VALMISTAUTUMINEN KILPAILUUN

Matkaan Ahvenanmaalle lähdimme torstaina. Kisapäivä oli lauantaina, joten ennen kisaa oli hyvin aikaa valmistautua sekä henkisesti, että fyysisesti mm. syömällä Ahvenanmaan pannukakkua. Koko viikon ajan minulla oli ollut ajoittain kovaakin kipua ja varsinkin kovaa lihasjumia vasemmassa jalassa. Yritin monin eri keinoin tehdä jumille jotain, mutta en onnistunut. Niinpä päivää ennen lähtöä kokeilin kepillä jäätä ja sain kuin sainkin ajan fysioterapeutille, joka ”murjoi” jumeja auki parhaan kykynsä mukaan ja onnistukin siinä niin hyvin, että lähdin luottavaisin mielin torstaiaamuna kello 04.00 kohti Turun satamaa. Kello 15.00 saavuimme Eckeröön ja Eckerö hotelliin, joka hehkui ”kasaritunnelmaa”. Hotelli oli ollut toiminnassa 43 vuotta ja oli silloin valmistautuessaan varmasti todella hieno.

Eckerö hotellin parkkipaikka

Vastaanotto hotellissa oli lämminhenkinen ja sama lämminhenkisyys jatkui aivan lähtöhetkeemme saakka, joten en voi muuta kuin suositella Eckerö hotellia, koska mm. pyörät sai kätevästi huoneeseen lukkojen taakse, mikä ei välttämättä onnistu esim. Maarianhaminan hotelleissa.

Ahvenanmaalla kävimme ajamassa kilpailun pyöräreitin läpi torstaina ja palautimme mieliimme, että hyvää asfalttia ja tasaista baanaa se on edelleenkin, kuten vuosi sitten.

Pyöräosuuden kääntöpaikka

Kävimme myös juoksemassa pienen lenkin ja jalkani tuntuivat oikein hyviltä. Kävimme myös toteamassa, että meriveden lämpö ei ehkä aivan ollut +15,5 astetta, jonka kisan järjestäjä oli ilmoittanut. Se oli todella kylmää 🙂

Perjantaina ajelimme myös pienen fillarilenkin ja kävimme uudestaan uimassa. Uiminen oli ehdottomasti järkevä ratkaisu, sillä tällä toisella kerralla vesi ei tuntunut enää lainkaan niin kylmältä, kuin torstaina. Perjantaina kävimme myös rekisteröitymässä kilpailuun ja söimme illalla pastaa (luvalla sanoen aika huonoa…) osallistumismaksuun kuuluvassa pastapartyssa.

Rekisteröityminen

Perjantaina seurailimme myös sprinttiviestiä kisa-alueella.

Sprinttiviestin lähtö. Sama ”lähtökarsina” oli käytössä kaikissa lähdöissä.

Hiljalleen alkoi myös käydä selväksi se, että kisapäivä tulisi olemaan erittäin tuulinen. Sääennusteita tuli katseltua hyvin tiheään ja hiljalleen pelko kovassa aallokossa uimisesta alkoi kaivertaa mieltä. Onneksi jalat tuntuivat hyviltä. Perjantai-iltana laittelimme kaikki varusteet kuntoon ja mietimme hieman kisan aikana tapahtuvaa energiansaantia yms. sellaisia asioita. Itse varauduin kisan aikana nauttimaan energiaa kahdesta Snickers-patukasta ja viidestä energiageelistä + urheilujuomasta. Mukaan pakkasin myös ruususuolakiteitä, joita sitten makeaan kyllästyessäni voisin imeskellä ja kai niillä pystyisi hieman kramppejakin estämään.

KISAPÄIVÄ

Kisapäivän aamu valkeni erittäin tuulisena erittäin huonosti nukutun jälkeen. Mietin aamulla, että ei ole mitään järkeä kiusata itseään tällaisella toiminnalla. Monta päivää jännittää etukäteen kisaa, ei saa kunnolla nukuttua eikä edes syötyä. Ei mitään järkeä 🙂

Veimme pyörät ym. varusteet (pyöräkengät, kypärä, juoksukengät…) vaihtoalueelle heti aamusta. Sen jälkeen yritin syödä jotain hotellin aamupalalla, mutta kuten olette varmasti huomanneet, en osaa aamuisin syödä mitään, en varsinkaan ennen kilpailua. Olo oli varsin hermostunut ja luvalla sanoen melko huono. Suoraan sanoen kova tuuli aiheutti jopa pelonsekaisia tunteita eikä pelkästään uintiin, vaan myös 90 kilometrin pyöräosuudelle. Vastatuuleen polkeminen on aika raskasta ja matkakin oli kohtalaisen pitkä. Jostain kumman syystä sain kuitenkin pidettyä sellaisen fiiliksen yllä, että matkaan lähdetään ehdottomasti kelistä riippumatta ja jos uinti tuntuu pahalta, niin sitten koiraa uiden rantaan ja kahville. Muutenkin sain pidettyä ”tee Ari oma suoritus” fiiliksen päällä ja se kyllä helpotti oloa.

Kello 9.45 seisoimme uinnin lähtökarsinassa ja tsemppasimme toisiamme. Katselin vettä ja totesin, että aaltoja siellä kyllä on ja jopa vaahtopäitä, mutta jotenkin sain pidettyä olon rauhallisena. Jälkeenpäin Satu sanoi, että hän oli jopa odottanut, että toteaisin ennen lähtöä, että ”tuonne ei lähdetä itseämme hukuttamaan”. Kieltämättä ajatus kävi jossain vaiheessa kisa-aamun aikana mielessä 🙂

Yleisradion toimittaja Kaj Kunnas ilmestyi yllättäen karsinaan ennen lähtöä ja haastetteli Satua. Kaitsun olimme tavanneet jo edellisenä iltana, joten ”piireissä” ollaan… suomenruotsalaisissa piireissä 😀

Kello 10.00 alkoi triathlonin puolimatkan kisa. Edessä oli 1900 metriä uintia kovassa aallokossa.

UINTI 1900 m (2 x 950 m)

Kello 10.00 tapahtui lähtö. ”Viivalla” oli yli 70 osallistujaa, miehiä ja naisia. Lähdin jälleen kerran uimaan rauhallisesti ja yritin suunnata mahdollisimman suoraan kohti ensimmäistä kääntöpoijua. Ensimmäiselle poijulle uinti tapahtui lähes suoraan vasta-aallokkoon, mutta uinti kulki kuitenkin jostain kumman syystä ihan mukavasti. Muutaman kerran ”tekniikka” sekosi, kun vettä meni nieluun, mutta muuten uinnissa ei ilmaantunut ongelmia. Hieman ennen ensimmäistä poijua ajauduin muita uimareita selvästi vasemmalle ja yllätyksekseni ajoin karille 😀 Ihan oikeasti kesken uinnin käteni osui kiveen ja siitä innostuneena nousin tälle kivelle seisomaan ja katselin hetken muita uimareita, kunnes matka jatkui. Hauska kokemus! Sen sijaan heti tämän jälkeen vastaan tulleet vesikasvit eivät olleet aivan yhtä hauskoja 😦

Ensimmäisen poijun jälkeen lähdin suunnistamaan kohti seuraavaa kääntöpoijua. Jostain syystä en kuitenkaan heti alkuun huomannut oikeaa kohdetta (eli keltaista ISOA poijua 🙂 ) vaan uin noin 1oo m sivussa ja ihan väärää kohdetta kohti. Onneksi sain kurssin takaisin ja pääsin toiselle poijulle. Tässä kohtaa tuli mieleen, että olenkohan minä täällä ihan yksin ja missä se viimeisen uimarin perässä tuleva pelastusvene oikein on. En nähnyt sitä. Alkoi matka kohti kääntöpaikkaa.

Uinnin kääntöpaikka oli kuivalla maalla. Se oli minulle aivan uutta. Hurja kannustus siivitti minut toiselle kierrokselle. Huomasin, että en ole aivan viimeinen uimari. Kävelin veteen ja rauhoittelin sykettä ja sitten vaan ukko mahalleen veteen ja tuulta päin… kirjaimellisesti. Kääntöpaikalla näin Satun, joka oli noin 20-30 m minua edellä.

Sama reitti siis uudestaan. Reitti käy hyvin selville tuosta piirtämästäni kaavakuvasta 😉 Vasta-aallokkoa oli siis ainoastaan rannasta ensimmäiselle poijulle uidessa, muuten ei aallokosta harmia ollut.

Uinnin reitti 😀

Uinti oli ennakkopeloista huolimatta erittäin positiivinen ja mukava kokemus. Iso peikko tuli karistettua hartioilta, kun ylipäätään uskalsin lähteä uimaan isoon tai ainakin isohkoon aallokkoon. Uintiaika oli 00:53:06, eli melkein tunnin sai nautiskella matkasta suolavedessä. Sitten matka ekaan vaihtoon, uinnista pyörään.

PYÖRÄILY 90 km ( 4 x 22,5 km)

Vaihto uinnista pyörään sujuu minulla nykyään aina hitaasti, mutta mihinkäs tässä kiire on. Hitaasti se meni täälläkin, mutta matkaan pääsin kuitenkin. Vaihtoalueella näin Satun, joka oli ottanut toisella uintilenkillä hieman lisää etumatkaa minuun. Huikkasimme tsempit toisillemme!

Etukäteen pelkäsin pyörää kaikkein eniten. En ole ajanut pyörällä kuin 2 kertaa tätä pidemmän matkan ja niihin molempiin matkoihin sisältyi taukoja ja asianmukaisia taukoeväitä. Nyt eväänä oli kaksi suklaapatukkaa ja 3 energiageeliä.

Edessä oli siis 22,5 km:n lenkkejä 4 kpl. Pyörä lähti liikkeelle nihkeästi. Melko pian sain kuitenkin luotua sellaisen moodin itselleni, että nyt mennään ihan omaa vauhtia muista välittämättä. Ensimmäisellä kierroksella ajelin hieman varovaisesti, koska edessä oleva juoksuosuus teki peikkoja takaraivoon.

Toinen kierros oli erittäin mukava ja se kulki hienosti. Koin jopa nautinnollisia hetkiä matkan aikana. Pyöräosuudella kävi myös se sama tuuli, joka kiusasi meitä hieman uinnissa. En tiedä, mutta luulen, että tuuli hieman pyöri pyöräosuudella, koska mielestäni se ei joka kierroksella ollut samassa kohdassa vastainen. En tiedä.

Kolmannella kierroksella tunsin ensimmäisen kerran vasemmassa jalassa kipua. Yritin venytellä sitä ajon aikana ja sainkin sen ihan kivasti ”toimimaan”. Kolmatta kierrosta ajaessani mietin, että kyllä kai tässä voisi jo ajaa maaliinkin, mutta edessä oli vielä 4. kierros. Otin jokaisella kääntöpaikalla (kilpailukeskus) uuden pullon vettä ja venytin jalkaani. Kannustus oli todella hienoa. Se antoi aina virtaa, mutta enemmän virtaa sai aina siitä, kun kohtaisin Satun reitillä. Heitimme aina lentosuukot ja tsempit toisillemme 🙂

Neljännen kierroksen ajoin mielestäni kaikkein hitaimmin, koska aloin säästellä jalkoja edessä olevaa puolimaratonia varten. Söin fillarin aikana suklaata ja kolme energiageeliä ja kyllä näillä oli ainakin sellainen vaikutus, että mieli tuntui aina syömisen jälkeen positiivisemmalta. Viimeisen lenkin aikana alkoi takamus puutua ja muutenkin oli sellainen oli, että ihan kiva päästä jo pois satulasta 🙂

Pyöräily meni yllättävän kivasti ja koen, että se oli minulle yksi elämäni kovimmista suorituksista. 90 km ilman taukoja! Edes pissalle ei tarvinnut pysähtyä, sen verran hyvin onnistui nesteytys. Aikaa sain kulumaan 03:37:41, eli mukavat 3 ja 1/2 tuntia Cannondalen kanssa kaksistaan 😀 Sitten ”enää” 21 km juosten.

JUOKSU 21 km ( 4 x 5,25 km)

Edessä oli siis puolimaraton. Vaihto onnistui hyvin, koska ei tarvinnut vaihtaa kuin ajokengät lenkkareihin. Vaihtoalueella keskustelin kisaorganisaation edustajien kanssa ja sain jälleen mukavasti kannustusta.

Etukäteen ajattelin, että juoksu on tässä puolimatkalla se ”helpoin”, koska periaatteessa eteenpäin pääsee vaikka kävellen. Toki mietin, kuinka varpaani jaksavat matkan, koska niihin on tämän vuoden aikana ilmaantunut juostessa kipua ja Lahden kisassa jouduin kävelemään kivun vuoksi. Tosin siellä myös keksin hyvän tavan, jolla kivusta pääsee eroon tai saa sen edes siedettäväksi. Myös vasemmassa jalassa olevat jumit mietityttivät hieman, mutta todella hyvällä mielellä ja jopa ihan reippaallakin mielellä läksin juoksuun.

Juoksussa ehdin ottaa ehkä 10 askelta, kun tunsin sen ”tutun” viiltävän kivun oikean jalan varpaissa. Ei voi olla totta… hetikö se alkaa… Otin huoltopisteeltä vettä ja nautin yhden energiageelin. Ajattelin, että kyllä tämä tästä, mennään vaikka kävellen maaliin.

Lähdin juoksemaan noin 7 km/h vauhdilla ja ei, se ei tuntunut hyvältä. Kova kipu varpaissa pakotti ottamaan Lahdessa kehitetyt keinot käyttöön, mutta tällä kertaa niistä ei ollut apua. Jatkoin matkaa vuoroin juosten, vuoroin kävellen. Kohtasin Satun ja sanoin, että nyt ei ole hyvä. Sain kannustusta ja se auttoi. Matka jatkui ja sitten iski jumi vasempaan etureiteen. Yritin venyttää sitä, mutta seurauksena oli takareiden kramppi ja koko jalka oli käytännössä jumissa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen päätin, että antaa olla, jätän tällä kertaa leikin kesken. Matka oli miestä vahvempi. Keskityin kannustamaan Satua ja hän pääsi maaliin alle 7 tunnin kokonaisajalla ja voitte vain arvata, kuinka ylpeä ja iloinen olen siitä!

LOPPUTULEMA

Triathlon lajina on niin paljon muuta, kuin ne ”suoritetut” kilometrit. Sain jälleen kokea sen valtavan tunnemyrskyn, joka kisan aikana velloo päässä. Kyynelistä nauruun, niin se ainakin minulla on ja usein olen sanonut, että tunteisiin menee tämä laji. Onneksi pääsin mukaan kisaan, sekään ei vielä viikolla ollut aivan varmaa. Vaikka itse en maaliin asti päässyt, voin olla iloinen kokonaisuudesta. Voitin jälleen kerran itseni niin monta kertaa ja niin monessa eri asiassa, että ihan kehtaan pystypäin kulkea 🙂

Ihan ei 100 km tullut tauluun 🙂 mutta kohtalaisen mukava lauantailenkki kuitenkin.

Nälkää jäi lajia kohtaan, enkä todellakaan aio haudata lenkkareita! Nyt huolletaan ukko kuntoon jalka- ja fysioterapiassa ja aloitetaan vuoden tauon jälkeen kuntojumppa! Vuoden 2017 kisakalenteria en ole vielä suunnitellut, mutta ehkä Vanajanlinnan käyn valloittamassa ainakin… saa nähdä.

Kisaaminen ei tässä hommassa ole se ykkösjuttu…

…tämä on se ykkösjuttu !!

Laskeutuminen Käringsundin puolimatkalle 2016

Lauantaina 27.8 on edessä kuntourheilu-urani kovin koitos, triathlonin puolimatka. Kovimman siitä tekee eittämättä se, miten huumori kestää pitkän ja yksinäisen ja jopa uuvuttavan matkanteon. Kunnon kestäminenhän ei ole ongelma 😉

Kyseinen koitos on Ahvenanmaalla ja kantaa nimeä Käringsund Triathlon. Olimme viime vuonna samaisessa kisassa, mutta silloin matkana oli sprintti.

Valmistautuminen kisaan on on sujunut ilman suurempia ongelmia. Alta on kisattu pois sekä Hauhon Jokamiestriathlon ja Lahden perusmatka. En haluaisi periaatteessa käyttää sanaa- kisata, koska sillä on minulle hieman nagatiivinen kaiku. Tai no joo, kisaanhan minä itseäni vastaan.

Mitään eriskummallisia tuntemuksia en ole kropassa havainnut, eikä mainittavia kipujakaan ole ilmaantunut. Tosin juuri nyt tätä kirjoittaessa (22.8 kello 18.45) on sellainen tilanne, että vasemman jalan polven nivelet/lihakset ovat aivan jumissa ja jouduin siksi palaamaan jonkinlaiseksi viimeistelytreeniksi tarkoitelulta juoksulenkiltä nilkuttaen kotiin. Viime viikolla sama vaiva oli oikeassa jalassa. Silloin kokeilin ajaa lujaa fillarilla tuon minun peruslenkin (30 km). Pääsin keskinopeuteen 26,7 km/h, eli aivan päätähuimaavaa ei vauhti kuitenkaan ollut, mutta sainpahan jalan kipeäksi 😉

Mitä lie tämä polvivaiva sitten onkaan… on toki ollut joskus aikaisemminkin, joten aivan kovin huolissani en nyt osaa olla.

Valmistautumiseen on kuulunut hieman uintia (1 km), hieman juoksua (8 km) ja hieman fillarointia (80 km) ja erittäin paljon kotiaskareita, kuten roskakatoksen rakentamista, leikkimökin purkamista, omenapuiden kaatoa, vaimon kanssa yhdessä oloa ja hyvän ruoan syömistä… sitä on riittänyt 🙂 kuten aina! Treenimäärä voi joidenkin silmiin vaikuttaa alhaiselta, mutta sellaista minun treeni on. Silloin mennään kun on menohaluja. Nämä hoidetut arkiaskareet ovat omiaan poistamaan stressiä.

Kokonaisuudessaan tämän vuoden treenit ovat jääneet paljon vähemmälle, kuin mitä alunperin suunnittelin. Yksi syy oli motivaation heikkeneminen talvella ja alkukesän sairastelut. Tosin en tiedä, olisinko ilman näitä harjoitellut kuitenkaan yhtään enempää ja sen vuoksi en aseta mitään treenitavoitteita tulevalle talvelle!

 

Nyt on siis kesäloman viimeinen viikko aluillaan. Minulla alkaa loman jälkeen 2 kuukauden opintovapaa, jonka aikana teen ylemmän ammattikorkeakoulututkintoni loppuun. Täytyy myöntää, että tämä aiheuttaa tällä hetkellä hieman enemmän stressiä kuin alhaiset treenimäärät 😀

Lauantaina starttaillaan sitten puolimatkalle, jossa siis uidaan 1900 m, pyöräillään 90 km ja juostaan 21,1 km. Facebook-liveä saattaa tulla ja saattaa olla, että kamera kulkee myös matkassa mukana, tosin ei vedessä, kuten Hauholla.

Vaikka olen kehuskellut omaa ruokahaluani ja joskus salaa jopa toivonut, ettei se aina olisi niin hyvä, niin sellainen asia täytyy tässä tunnustaa, että ennen kisaa en yksinkertaisesti pysty syömään juuri mitään. En muutenkaan ole aamusyöpöttelijä, joten pakolla syöminen aamulla saa aikaan melko vahvan oksennusrefleksin. No tästähän luonnollisesti seuraa se, että energiaa ei ole lainkaan riittävästi kropassa kisan aikana. Kuten Lahden perusmatkalla ja monissa muissakin kisoissa, olin etukäteen suunnitellut syöväni kisan aikana lisäenergiaa, mutta jostain syystä mm. Lahdessa unohdin kokonaan syömisen. Nyt on pakko skarpata tänän asian suhteen, muuten ei tossu liiku loppuun asti.

Tavoitteita matkalle on vain yksi, voita Ari Kärkkäinen- niminen kanssakilpailija. Täytyy myöntää, että tuleva koitos jännittää, mutta olen kuitenkin luottavaisin mielin menossa Ahvenanmaalle. Alussa täysillä ja loput niin kovaa, kuin jaksaa 😉 Jos homma jää kesken, niin se jää ja jos pääsen maaliin, niin voitte vaan arvata sitä henkselien paukuttelun määrää 😀

 

Lahti triathlon 6.8.2016

VALMISTAUTUMINEN KILPAILUUN

Valmistautuminen Lahden perusmatkalle noudatteli hyvin tuttua kaavaa, siis tuttua kaavaa minulle. Liikuntaa juuri sen verran, kun kivalta tuntui, mutta tällä kertaa liikunnan määrä oli ihan kohtalainen. Mukaan mahtui kaksi minulle pitkää juoksulenkkiä (16,5 ja 15 km) sekä pitkä, yli 110 km:n fillarilenkki. Tosin nämä eivät suinkaan olleet kisaa edeltävällä viikolla. Ruokahalu on lähes aina ollut minulla kohdillaan ja ”energiatankkausta” en tälläkään kertaa unohtanut 😉

Sen sijaan kisaa edeltävällä viikolla (Keskiviikkona) oli Hauhon Jokamiestriathlon, jossa rykäistiin varsinainen triathlonin pikamatka (200+10+3) ja tämä kisa toimi hyvänä herätteenä Lahden perusmatkalle.

Kaiken kaikkiaan valmistautuminen kisaan onnistui hyvin. Sain liikkua ilman vammoja ja terveyshuolia, eikä muutenkaan elämässä ole ollut isoja murheita. Alkava kesäloma ja sen jatkeeksi tuleva 2 kk:n opintovapaa siivittivät myös loistavaa fiilistä. Oikeastaan ainoa huoli oli ja on edelleen oikean jalan varpaat, jotka pidemmällä juoksulenkillä kipeytyvät. Niistä tarinaa tuonnempana.

Ainoa asia jota osasin ennen kisaa jännittää oli tuuli. Siitä myös lisää tuonnempana. Vaikka näin kirjoitan, en siitä huolimatta kyennyt syömään aamulla ennen kisaa juuri mitään 🙂

KISAPÄIVÄ

Kisapäivä avautui hieman harmaana ja sateisena, kuten niin moni aamu tänä suvena. Kisan startti meidän kohdallamme oli kello 10.00, joten matkaan kohti Lahtea lähdettiin ihan aamuvarhaisella. Täyden matkan (3800+180+42) kisaajat starttasivat jo kello 7.00. Viime vuonna kisapäivänä kävi todella kova tuuli ja muistan oikein hyvin, kuinka kauhistelin kunnioittavasti Vesijärven aaltoja Lahden Mukkulan rannassa.

View this post on Instagram

#lahtitriathlon #swimbikerun

A post shared by Ari Kärkkäinen (@aripkarkkainen) on Aug 1, 2015 at 3:17am PDT

Tässä video vuoden 2015 kisasta

Kisapäivän aamuna sain myös toivottaa rakkaalle vaimolleni hyvää 11-vuotis hääpäivää!

Kisapaikalle saavuttiin ajoissa ja autokin saatiin mukavasti parkkiin, koska kisapaikan lähitienoot ovat minulle varsin tuttuja lapsuudesta. Kyllä kisajärjestäjän puolestakin parkkipaikkoja oli. Ilmoittautuminen kisaan kävi sujuvasti ja pyörät ym. kamppeet (pyöräkengät, juoksukengät, pyyhe, juomat, ruoat yms.) saatiin kivasti vaihtoalueelle. Vaihtoalueella tapasimme mm. Koskimaan Jarnon ja muita X-tri Lahden jäseniä. Fiilis on rento. Rennoksi sen teki oikeastaan vain se, että tuulta ei ollut lainkaan ja siksi Vesijärven pinta oli tyyni. Se vei suurimmat huolet pois, sillä mikäli nyt olisi ollut samanlainen aallokko kuin vuosi sitten, en todennäköisesti olisi lähtenyt matkaan lainkaan.

Tässä fillarit (tai tsykät, kuten stadissa ehkä sanotaan 😀 ) vaihtoalueella.

UINTI 1500 m

Ennen uinnin starttia oli kisainfo. Edelleen haluan painottaa sitä, että kisainfo kannattaa!! käydä kuuntelemassa, koska siinä kerrotaan aina viimeisimmät tiedot kisan kulusta. Periaatteessa kaikki triathlonkisat noudattavat samaa kaavaa, mutta jokaisessa kisassa on omat kommenvenkit ja kikkailut.

Uinnin startti ja samalla koko kisan startti tapahtui vedestä kello 10.00. Ennen lähtöä juttelimme rennosti muiden kisaajien kanssa ja loimme siinä mukavaa kisafiilistä. Jännitys oli lähes kokonaan pois, koska olin päättänyt, että nyt en katsele muita kisaajia, enkä huolestu, jos ja kun joku menee ohi. Tämä päätös rentoutti minua. En tiedä, tuskin sopii kaikille ja meillä jokaisella on omat tavoitteemme lajin suhteen. Minun tavoite on nyt ja toivottavasti vielä ainakin 20 seuraava vuotta se, että kivaa pitää olla sijoituksesta välittämättä!

No mutta se uinti. Matkana oli siis 1500 m ja se uitiin yhtenä lenkkinä. Järvessä oli kaksi keltaista poijua, jotka piti kiertää. Asetuin lähdössä noin puolen välin paikkeille. Toisella puolella oli vaimoni ja toisella X-tri Lahden Jarno Koskimaa. Startti tapahtui ja lähdimme uimaan. Uimme rintarinnan jonkun matkaa, kunnes urheilukelloni ranne aukesi ja kello oli vähällä pudota veteen. Yritin aluksi korjata tilannetta yhdellä kädellä keskeyttämättä uintia, mutta sitten oli pakko pysähtyä ja laittaa kello kunnolla käteen. En tiedä, kuinka se aukesi, mutta niin kävi. Siinä meni hieman aikaa ja rytmi katosi hetkeksi.

Uinti jatkui ilman ongelmia, mutta poijujen näkeminen oli hankalaa. Olisin toivonut yhden lisäpoijun matkalle. Se olisi hieman helpottanut suunnistamista. Ensimmäisen poijun jälkeen matkalla toiselle poijulle olin melko varma, että olin eksynyt ja että kohta vastaan tulisi Vääksyn kanava 🙂 Yritin seurata toisia uimareita ja luotin, että he ehkä tiesivät, mihin suuntaan piti uida ja kyllähän he tiesivätkin, sillä toinen poiju tuli vastaan ja sen jälkeen oli enää jäljellä ”maalisuora”, eli matka keltaisen kaaren alle ja kohti ensimmäistä vaihtoa, eli T1:stä.

Uintiaika 00:36:26 oli ihan hyvä. Ehkä 1 min olisi ajasta pois ilman kellon irtoamista, mutta se ei tässä kohdin merkitse mitään. Uinti oli kaikin puolin mukavaa ja varsinkin kun sai uida tyynessä järvessä. Urheilukellon mukaan uintimatkani oli 1492 m, eli kovin pahasti en kuitenkaan harhaillut reitillä suunnistusongelmasta huolimatta… periaatteessa varastin 8 m enkä edes ollut nopein 😀 Sitten fillarille!

PYÖRÄILY 40 KM

T1, eli vaihto uinnista pyörään sujui ongelmitta. Rannasta vaihtoalueelle oli nousua ja ihan koko matkaa en rohjennut juosta, vaikka ”kaikki” triatleetit niin tekevät 😉 Aikaa vaihtoon sain kulumaan 00:03:23, mikä on varsin hyvä aika minulle. Märkäpuku lähti pois päältä sutjakkaasti (sen kanssa on ollut ongelmia tänä kesänä) ja pyöräkengätkin sain kivasti jalkaan. Edessä oli 40 km:n pyöräosuus, josta 20 km ajettiin kohti nykyistä kotikuntaani Asikkalaa ja toiset 20 km takaisin samaa tietä 😀

Pyöräreitti suuntautui siis Lahden Mukkulasta vt. 24:ää pitkin kohti Vääksyä, jossa oli kääntöpaikka. Pyörälle lähdin varsin hyvällä mielellä ja ilman stressiä. Unohdin ottaa vaihtoalueelta mukaan energiasyötävää (Snickers-patukoita) ja se hieman mietitytti. Onneksi sentään juomapullot oli fillarissa kiinni.

Ihan ensimmäiset kilometrit sain ajella rauhassa, kunnes sitten muutama kilpailija meni ohi. Ajoin omaa vauhtia ja varmasti olisin voinut ajaa hieman kovampaakin, mutta en uskalla oikein runnoa fillarilla, koska pelkään tulevaa juoksua ja sitä, että sinne ei enää jää voimia. Pyöräily on alkanut tuntua viime kesää ajatellen todella paljon mukavammalta ja uskon, että se muuttuu edelleen mukavammaksi kunhan vaan kilometrejä saa lisää.

Ajo kulki hyvin ja se ei tuntunut ihan kamalan pahalta missään vaiheessa. Hieman ennen kääntöpaikalle tuloa (n. 19 km:n kohdalla) bongasin vaimon ajamassa vastaan tien toista reunaa. Lentosuukot laitoin vt 24:n yli ja sain takaisin samanlaiset 😀 Käännön jälkeen jatkoin samalla vauhdilla ja muutama kisaaja ajoi vielä ohi (ei siellä kovin montaa minun jälkeeni enää ollutkaan 🙂 )

Reitti oli siis minulle erittäin tuttu. Ajan samaa tietä lähes joka päivä (autolla) mutta fillarilla tämä oli ensimmäinen kerta! Tie on melko tasainen ja mitään pystysuoraa seinänousua matkalla ei ole. Tosin paluumatkalla Tuhkamäki vaati oman veronsa miehestä ja pisti todella puuskuttamaan. Mäen pituudesta ja ehkä hieman jyrkkyydestäkin kertoo se, että menomatkalla tässä mäessä (alaspäin mennessä) sain vauhdiksi liki 60 km/h.

Pyöräosuus meni ilman ongelmia. Pientä krampin tuntua oli etureisissä varsinkin loppumatkassa, mutta mitään kramppia ei tullut onneksi. Vaikka pyörässäni on ns. aerotangot, en ole opetellut ajamaan niitä hyödyntäen, eli ajan ns. perinteisellä maantiefillarityylillä. Täytyy opetella kyseisiltä tangoilta ajaminen, koska onhan se aerodynaamisempaa ja komeampaa 😀

En tiedä, alkoiko energiapuute kaivertaa, mutta hieman tuntui, että loppua kohden alkoi matkanteko hyytyä. Toiseen vaihtoon, eli T2:een saavuin ajassa 01:27:37, mikä on tällä hetkellä ja tällä kuntotasolla oikein hyvä aika. Edessä 10 km tasaista juoksua, johon lähdin ihan hyvissä fiiliksissä.

JUOKSU 10 KM

T2-aika oli 00:01:46, eli ihan nopeasti sain fillarikengät vaihdettua lenkkareihin. Edessä oli siis 10 km:n juoksu Ruoriniemen ja Ankkurin alueella. Heti juoksuosuudelle lähtiessäni kuulin ”Hyvä Ari!!”- huutoja ja kuinka ollakaan vaimoni veljen lapset olivat tulleet rantaan kannustamaan meitä. Rakkaiden ihmisten näkeminen tuntuu aina yhtä kivalta ja antaa uskomattoman paljon virtaa!

Juoksuun lähdin edelleen ilman ylimääräistä energiaa, koska en muistanut syödä vaihdossa. Juoksun alkuun lähdin todella kovalla vauhdilla. Hetken aikaa juostuani hiljensin vauhtia, vaikka mitenkään pahalta se vauhti ei tuntunut, mutta järki sanoi, että tällä vauhdilla tikatessa ”noutaja” tulee ennen ensimmäistä huoltopistettä. Niin, se ensimmäinen huoltopiste…

Reitti kulki Ruoriniemen ja Ankkurin asuinalueella ja sama huoltopiste ohitettiin 4 kertaa juoksun aikana. Ennen ensimmäistä kohtaamista huoltopisteen kanssa kohtasin työkaverini, joka oli tullut kannustamaan minua ja vaimoa! Kiitos Jari!

Se ensimmäinen kohtaaminen huoltopisteen kanssa meni kohdallani ns. vihkoon. En jostain syystä alynnyt ottaa pisteeltä juomaa vaan jatkoin kuivin suin matkaa. Syytän hieman katuun piirrettyä valkoista viivaa, jota en uskaltanut ylittää, koska ajattelin, että se johtaa oikaisuun ja sitä kautta hylkäämiseen… Yhtä kaikki matka jatkui ilman energiajuomaa ja juomaa ylipäätään.

Juoksureitti oli tasainen ja kulki hienosti mm. Vesijärven rantabulevardia pitkin. Reitillä sain paljon kannustusta muilta kisaajilta ja heitimme monet ”ylävitoset” kohdatessamme. Pullukkaa aina kannustetaan 😉 Tullessani toista kertaa huoltopisteelle, kohtaisin vaimoni. Hän juoksi vastaan, eli oli jo hyvän matkaa edelläni. Toivotin hänelle jälleen hyvää hääpäivää ja tsempit kisan loppuun. Eräs kanssakilpailija totesi humoristisesti heti tämän jälkeen, että ”ette mitään muuta tapaa keksineet viettää hääpäivää”. Emme keksineet 🙂

Juoksu kulki ilman kipuja aina 5 kilometriin asti, jonka jälkeen valitettavan ”tutut” kivut oikean jalan varpaissa alkoivat ilmaantua. Noin 7 km:n kohdalla oli pakko kävellä varpaat kippurassa noin 500 m, jonka jälkeen pystyin taas juoksemaan, koska sain kipua sen verran hallintaan, ettei se enää estänyt juoksua. Sen verran opin tällä juoksulla, että nyt tiedän, kuinka kipua saa edes sen verran hallintaan, että pystyy jatkamaan matkaa. Ja muistakaa se, että kävellenkin pääsee eteenpäin!!

Kolme kertaa otin juomaa huoltopisteellä (mm. kokista !!), mutta edelleenkään en sitä lisäenergiaa saanut missään kilpailun vaiheessa. No se oli ihan omaa syytä. Täytyy kyllä ryhdistäytyä seuraaviin kisoihin.

Noin 1 km ennen maalia aloitin loppukirin ja maaliin tulin lentävällä askeleella ajassa 01:12:04. 1o km oli voitettu kanta!!

Heti maalintulon jälkeen sain mahdollisuuden toivottaa julkisesti kaiuttimien kautta hyvää hääpäivää rakkaalle vaimolleni ja se veti miehen linssit hieman kosteiksi. Menee tunteisiin tämä laji ja sen huomasin myös juoksun aikana, kun tajusin, kuinka onnellinen olen, kun saan omilla jaloilla juosta, uida ja pyöräillä, kuinka keuhkoissa (vaikka röökiäkin tuli vedettyä 18 vuotta) on ilmaa ja happi kulkee ja kuinka pääkopassa on hyvä ja rento fiilis. Kiitos näistä!

Juoksun jälkeen vilvoittava pulahdus Vesijärveen ja voitte arvata, millainen fiilis oli! Olin jälleen kerran saavuttanut tavoitteeni, eli voittanut Ari Kärkkäinen- nimisen kilpailijan ihan 100-0 🙂

LOPPUTULEMA

Kokonaisaikani oli 03:21:18, eli nopein koskaan suorittamani triathlonin perusmatka. Sijoitus omassa ryhmässä oli tuttu ”siellä melko loppupäässä” 🙂 Ajalla ei ole merkitystä, merkitystä minulle on sillä, että pääsin omin jaloin ehjänä maaliin. Kisaaminen tuntui alusta lähtien kivalta, mutta ihan koko matka ei ollut ”pelkkää nautintoa”. Siitä piti huolen fillariosuuden yksi mäki ja juoksussa kipeytyneet varpaat. Vaimo suoritti saman matkan hieman yli kolmessa tunnissa ja se on jo hatunnoston arvoinen juttu… tosin niin se on koko tämä homma.

Nyt sitten kesälomaillaan ja seuraavan kerran kisataan Ahvenanmaalla elokuun lopulla puolimatkalla… 1900+90+21. Saa nähdä, kuinka äijän käy 😉

Suunnitelmissa ennen Ahvenanmaan kisaa on tehdä fillarilla lenkkiä ja juosta jonkin verran, mutta ei paljon. Fillarilla ajaminen vahvistaa myös juoksussa käytettäviä lihaksia ja toimii siis myös juoksutreeninä. Eikä tässä ehdi treenata itseään yhtään kovempaan kuntoon, kuin mitä nyt on, vaikka mitä tekisi. Loppuun kulutettuun tokaisuun;”näillä mennään” on hyvä lopettaa tämä kirjoitus!

Liikkukaa ihmiset ja nauttikaa elämästä kaikin tavoin!

 

Hauhon Jokamiestriathlon 3.8.2016

Hauhon Jokamiestriathlon oli ensimmäinen kilpailu sitten Vanjanalinnan sprintin ja myös ensimmäinen kilpailu alkukesän pienten sairastelujen jälkeen. Olen saanut liikkua ilman suurempia murheita ja vaivoja, joten fiilis Hauhon kisaan lähdettäessä oli loistava.

Mukana kisassa oli yli 200 triathlonistia, mikä ainakin osaltaan kertoo lajin suosiosta, mutta yhtä kaikki tapahtuman erinomaisuudesta.

Itse lähdin kisaan totaalisella huumorimielellä. Viime vuoden aika 00:45 ja osia oli hyvä, enkä lähtenyt tavoittelemaan sen parantamista. Tavoittelin sen sijaan rentoa ja nautinnollista suoritusta, johon pystyin ja siitä olen iloinen.

Tässä kisaraportti Hauho 2016 Jokamiestriathlonista:

Jaa niin se aika… se heikkeni noin 5 minutilla 🙂

Laskeutuminen Hauhon ja Lahden 2016 kisoihin

Alkukesän terveysmurheet ovat nyt (ainakin toivottavasti) selätetty ja liikuntaa olen päässyt harrastamaan varsin reilusti, mutta kuitenkin siten, että into liikkumiseen on säilynyt. Se, että saan pidettyä liikunnan mukavana ajanvietteenä ja se, että pystyn säilyttämään ilon liikkumiseen, lienevät tällä hetkellä suurimmat haasteet ”urallani”.

Nyt on siis edessä 3.8 Hauhon Jokamiestriathlon, eli sellainen mukava, yli 200 osallistujan ”kyläkisa”. Siellä olimme viime vuonna mukana vaimon kanssa. Matkoina Hauholla on 200+10+3 (uinti, pyöräily, juoksu). Olen mukana miesten kuntosarjassa numerolla 116. Tarkoitus on edetä rauhallisesti ja nautiskella menosta, sillä siihen pyrin kaikin keinoin tässä liikuntaharrastuksessani. Jos olen viimeinen, niin sitten olen ja jos voitan tai parannan aikaani, niin hyvä sekin. En aseta minkäänlaisia tavoitteita paitsi tietysti sen, että pääsen omin jaloin maaliin. Ja jos en pääse, niin se kertoo siitä, että triathlon on laji, jota kohtaan kannattaa suhtautua kunnioituksella.

Suunnitelmissa on myös ottaa uusi leikkikaluni mukaan matkalle ja ”tuottaa” hieman muutakin videomateriaalia, kuin pelkästään niitä Instagramiin kuvattuja lyhyitä pätkiä, joista tässä yksi esimerkki vuoden 2015 Hauhon jokaimiestriathlonista. Tosin niitäkin on luvassa, halusitte tai ette 😀 Vierumäen kisasta 2016 tein videon, jonka voit katsella tästä.

Hauhon kisa on hyvä ”verryttely” ennen Lahtea. On toki tällä kuntotasolla aika rohkeaa kutsua Hauhoa verryttelyksi, koska kyllä se viime vuonnakin pisti miehen puuskuttamaan 😀 (varsinkin se juoksuosuus) Mutta yhtä kaikki Hauho on mahtava paikka kisata ja kisa kaikin puolin on erinomainen tapa tutustua lajiin.

Lahdessa 6.8 kisataan sitten astetta pidemmällä matkalla, kun vuorossa on perusmatkan kisa tai pitäisikö näin Rion olympialaisten kynnyksellä käyttää termiä triathlonin olympiamatka. Lahdessa edetään aluksi uiden 1500 m Vesijärvessä, sitten pyöräillään Mukkulasta Vääksyyn ja takaisin 40 km ja tämän jälkeen hilpaistaan 10 km:n juoksulenkki Mukkulan ja Niemen kaupunginosissa. Tämä kisa on minulle eräänlainen ”kotikisa”, koska olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Lahdessa, Vesijärven rantamaisemissa ja Mukkula kaupunginosana on koulujen ja nuoruuden koiruuksien myötä erittäin tuttu kaupunginosa.

Olen suorittanut elämässäni yhden yhtä pitkän kilpailun, kuin tämä Lahden kilpailu (2015 Vierumäellä) ja pakko myöntää, että jännittää jo nyt tätä kirjoittaessa, kun aikaa kisaan on viikko. Lahteen olen luonut saman strategian, kuin kaikkiin muihinkin kisoihin. Rauhallisesti nauttien! Siitä pyrin pitämään kiinni kynsin ja hampain. On ihan turha lähteä rynnimään ja runnomaan veren maku suussa. Kovat kisaajat on kovia ja antaa heidän mennä.

Hienoa on myös ajatella, että 6.8 on hääpäivämme ja mikäs sen mukavampi tapa juhlistaa yhteistä taivalta, kuin triathlon 🙂

Kuva 2016 Heinolan reissulta.

Hauhon ja Lahden jälkeen aloittelemme kesälomat ja grande finale, kliimaksi, mikä lie, on sitten edessä Ahvenanmaalla, Käringsundissa 27.8. Siellä mennään 1900+90+21, eli puolimatka. Toivottavasti saamme olla terveinä!

Mitä on tehty ennen Hauhoa ja Lahtea?

Olen liikkunut pyörällä melko paljon. Teimme jo ”perinteiseksi” muodostuneen Heinolan reissun fillareilla vaimon kanssa. Ajomatkaa kertyi 111 km.

Tässä Heinolan reissun paluumatkalla Asikkalan Vääksyssä.

Olen pyrkinyt lisäämään pyörällä ajoa, koska se pyöräapina on siellä olallani kolkutellut lähes koko ajan ja en ole sitä kunnolla saanut pois. Keväällä ”päivitin” pyöräkenkäni ja polkimeni ja se oli onnistunut juttu. Sain tukevamman kengän ja varsinkin pyörittäessä tuntuu, että saa paljon tehokkaamman suorituksen aikaiseksi, kuin vanhalla kengällä. SPD:stä en kuitenkaan luopunut 🙂

Pyöräily tuntuu tällä hetkellä erittäin mukavalta. Ainoa miinus on se, että varpaat meinaavat puutua ja kipeytyä ajaessa. En tiedä, puristaako kenkä 😉 vai korvien välissä, mutta ajamisesta se puutuminen ja kipeytyminen tekee hieman hankalaa. Voi olla, että Käringsundissa puolimatkalla (90 km) täytyy hieman lepuuttaa koipia.

Juoksin myös elämäni pisimmän juoksulenkin tässä lähipäivinä (16,5 km) ja siitä olen todella ylpeä! Tavoitteena tänä kesänä on suorittaa triathlonin puolimatka ja siihen matkaan kuuluu 1/2 maraton, eli 21 km. Tämä juoksulenkki antoi hieman uskoa siihen, että sekin tavoite on suoritettavissa. Vanha sanonta; matka ei tapa, vaan se vauhti, pätee erittäin hyvin kaikkeen liikkumiseen. En ole koskaan liikkunut jalkaisin näin pitkää matkaa, en edes Suomen harmaissa. Kevään aikana Polar vaihtui Suuntoon ja nyt matkaa, sykettä yms. mittaa Suunto Ambit 3, joka on osoittautunut oikein hyväksi laitteeksi. Se mittaa matkan ja sykkeen myös vedessä, eli on oiva peli meille triathlonisteille 🙂

Uimassakin on käyty ihan todistetusti 😉 ja uinti on avovedessä mahdottoman kivaa. En kaipaa ollenkaan kaakeleita, enkä uimahallin kloorinkäryä. Padasjoen Kirkkolammi on maailman paras uima-allas.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, kadotin talven 2015-2016 aikana innon ja kiinnostuksen liikkumiseen ja ennen kaikkea kadotin sen itselleni varsin järkevältä kuulostaneen liikunta-ideologian. Voin toki pohtia vaikka loputtomiin saakka sitä, mikä tämän aiheutti ja mikä aiheutti kevään terveyshuolet, mutta ei se kannata. Nyt on nyt ja nyt tuntuu hyvältä.

On ihan sama, ajetaanko 2, 20 tai 200 km. AINA on hyvä syy nauttia pullakahvit. Se olkoon ideologiani jatkossa 🙂

Liikkumisen iloa teille ja meille kaikille! #lifetimemovement

 

Finntriathlon Vierumäki 2016

Perinteistä poikkeava kisaraportti Finntriathlon Vierumäen kisasta. Itse en ollut kisaamassa terveysmurheiden vuoksi, joten oli hyvää aikaa heilua kisapaikalla uuden leikkikalun kanssa 🙂 Olkaa hyvät!

Videon kesto EI ole 26 min. Editointimoka 🙂

Uusi lelu.

 

Finntriathlon Vanajanlinna 11.6.2016

Kauden startti. Aikaisemmista kirjoituksista tuttua ”laskeutuminen kilpailuun”- kirjoitusta ei tästä kisasta tule.

Kesän 2016 ensimmäinen ja koko ”urani” 5. triathlonkilpailu kisattiin Hämeenlinnan Vanajanlinnassa. Samaisessa paikassa sai vuosi sitten alkunsa koko ”triathlonurani”, joten varsin merkityksellisestä kisasta oli kyse. Merkityksellinen kisa tämä oli muustakin syystä. Vuosi sitten kisaa seuraamassa olivat appivanhempani ja vaimoni veljen lapset. Nyt appiukko oli pois. Rauha muistollesi Seppo ja kiitos kaikesta! Mielelläni olisin nähnyt sinut vielä katsomossa.

Vanajanlinnassa matkana oli sprintti, eli uiden 750 m, pyörällä 20 km ja lopuksi juosten 5 km. Viime vuoden aikani 01:41:25 oli tavoitteena alittaa.

VALMISTAUTUMINEN KILPAILUUN

Pyydän lukemaan tässä välissä Tilinpäätös 2015-2016 kirjoitukseni. Siinä valoitan hieman taustoja talviharjoitteluuni (joka ei kovin aktiivista ollut) ja ylipäätään siihen, kuinka ideologiani tätä hienoa lajia ja sen tarjoamia haasteita kohtaan katosi lähes kokonaan.

”Hiljensin vauhtia ja oikeastaan vasta tässä vaiheessa sain sanottua itselleni, että hei Ari… tee ihan oma suoritus, älä välitä muista. Nauti jutusta, koska kisaat vain itseäsi vastaan. Tämä helpotti. Pääsin siihen ideologiaan, joka on ollut ja joka toivottavasti tulee aina olemaan tämän homman ydin!”  (suora lainaus Käringsund triathlon 29.8.2015– kirjoituksestani).

Talvi koostui uimahallissa polskuttelusta, muutamista hiihtolenkeistä (kyllä, hankin sukset!!) 😀 ja juoksemisesta. Vaikka syksyllä kannoin fillarin yläkertaan ja kytkin sen harjoitusvastukseen, ei sillä kuitenkaan tullut treenattua juuri ollenkaan. Kaiken kaikkiaan talvitreeni oli vähäistä… motivaation vähyydestä johtuen. Opinto- ja työkiireitä ei käy syyttäminen. Kevään tullen into hieman kasvoi ja ennen Vanajanlinnan kisaa takana oli noin 100 km pyöräilyä, jokunen 10 kilometriä juoksua ja uimassakin olimme käyneet 3 kertaa. Kovin tarkkaa dataa treeneistä en ollut kerännyt.

Motivaatiotani kohottaakseni hankimme uudet sykemittarit, tai ei kai niitä pelkästään sellaisiksi kehtaa kutsua. Nyt ranteessa killuu Suunto Ambit, jota voi käyttää myös uidessa.

 Suunto Ambit.

Suunnon lisäksi hankintalistalle tuli kunnollinen polkupyörien kuljetusteline, lavetti, tai mikä sen nimi onkaan. Thulelta löytyi sopiva malli.

Kevään mittaan olin myös kärsinyt erinäisistä kivuista alaraajoissa (vaivasenluut siellä ehkä hieman muistuttivat olemisestaan). Näiden lisäksi olin huomannut, että kovassa rasituksessa sain itselleni aikaiseksi epämääräisen huonon olon. Ei siis rintakipua eikä hengenahdistusta, mutta jotain näiden väliltä, ehkä? Se huolestutti kyllä pientä ihmistä.

KISAPÄIVÄ

Kilpailupäivän aamu valkeni varsin raikkaana. Lämpötila kotipihassa oli reippaasti alle 10 astetta. Pitkin viikkoa olimme seuranneet sääennusteita ja kylmää oli luvassa. Matkaan kuitenkin lähdettiin. Olin sääennusteen lisäksi seurannut myös omia fiiliksiäni ennen kisaa. Jostain syystä en jännittänyt kilpailun alla juuri lainkaan. Viime vuoden ”halvaannuttava” jännitys oli kaukana. Vasta kisapäivän aamuna se jännitys sitten pamahti. En tiedä, miksi vasta silloin, mutta niin se kuitenkin tapahtui. Kisa-aamuna en tuttuun tyylini pystynyt syömään mitään, joten ihan kaffikupillisella lähdettiin mukaan.

Kisapaikalle saavuimme ajoissa ja kävimme heti rekisteröitymässä kisaan ja samalla kuuntelimme kilpailuinfot. Edelleen suosittelen kaikkia käymään kisainfoissa, koska siellä saa viime hetken tiedot ja mm. uimaveden lämpötilan. Tällä kertaa uitiin 15,6 asteisessa Katumajärvessä tai kuten kuuluttaja taisi asian ilmaista; Regretlakessa 🙂

Infon jälkeen vein pyörän ja juoksuvarusteet vaihtoalueelle. Sen jälkeen märkäpuku päälle ja rantaan. Kannustamassa oli rakas vaimo, jonka kisa alkoi kaksi tuntia omani jälkeen. Hieman ennen lähtötöräystä paikalle saapui myös anoppi pojantyttärensä kanssa. Rannassa näin muutamia tuttuja kasvoja aikaisemmista kisoista ja sosiaalisesta mediasta. Mr. Triathlon Antti Hagqvist kuvasi Facebookiin livelähetystä ja taisi sitä samaa tehdä myös Kotirannan Kalle. Näin myös yhdistetyn olympiavoittaja Hannu Mannisen, joka oli mukana kisassa, vieläpä samassa ikäsarjassa minun kanssani. Vesi ei vaikuttanut kylmältä. Sen sijaan kanssakilpailijat vaikuttivat kovin atleettisilta 😉 kuten aina 😀 Kauden starttiin oli aikaa hyvin vähän.

Tässä video ennen kisaa.

UINTI 750 m

Vedessä oli kanssani reippaasti yli 100 muuta miestä. Jäin tavoilleni uskollisena takaryhmään, koska uintivauhtini ei ”oikeuta” ihan sinne kärkikahinoihin. Lähtötöräyksen jälkeen läksin uimaan jostain syystä erittäin kovaa ja noin 1oo-200 m jälkeen olin valmis nostamaan käden pystyyn ja nousemaan pelastusveneeseen. Sydän hakkasi miljoonaa ja hengittäminen oli hankalaa. Tuntui ihan karmealta! Olin aloittanut aivan liian kovaa. Jollain ihmeen tavalla sain kuitenkin rauhoitettua itseni ja pystyin jatkamaan uintia ja sain kuin sainkin omasta rytmistä kiinni. Loppumatka sujui sitten ihan kivasti ja maaliin pääsin ajassa 00:17:17, mikä on 2 sek. viime vuoden aikaa hitaampi.

Kisan starttia odotellessa.

PYÖRÄILY 20 km (4 x 5 km)

Tästä alkoi matka kohti vaihtoaluetta, eli T1:stä.

Nousin vedestä ja tunsin, kuinka sydän hakkasi kovasti. Hiljensin vauhtia, jotta saisin sykkeitä alas. T1 sujui ehkä jo tutuksi tulleella tavalla, eli kehnosti. Märkäpuku ei halunnut pois päältäni ja muutenkin koko homma oli melkoista koheltamista. Aikaa vaihtoon sain kulumaan yli 6 min. Jo vaihtoalueella tunsin, että nyt on kylmä. En ollut pakannut mukaan minkäänlaista lisävaatetusta, vaan uudessa X-Tri Lahden kisapuvussa lähdettiin matkaan.

Sitten fillariin ja kohti Vanajanlinnan komeita maisemia. Viime vuonna lähdin muutaman ajajan peesiin (peesivapaa kilpailu), mutta tällä kertaa peesiapua ei alussa ollut ja en varmasti olisi lähtenytkään, koska viime vuonna tämä peesitrio ajoi niin kovaa, että olin puhki jo ensimmäisten kilometrien jälkeen 🙂

Heti alkumetreillä tunsin, että on kylmä. Käsivarret ja reidet tuntuivat todella kylmiltä. Rintakehällä oli erittäin omituinen tunne, ikään kuin rintakehää olisi poltellut puvun alla. Varmasti kylmä ilma ja märkä vaate saivat aikaan tämän tunteen.

Ajoin koko matkan omaa vauhtiani ja yritin olla ajattelematta muita. Täysin se ei onnistunut, mutta melko kivasti pystyin karistamaan muut mielestäni, en kuitenkaan kintereiltäni 🙂

Pyöräosuus ei ollut mukava. En missään vaiheessa päässyt rentoon ajamiseen ja muutamissa kohdissa sykkeiden noustessa koin huonoa oloa. Edelleenkään se ei ollut rintakipua eikä hengenahdistusta, mutta tunne oli kuitenkin sellainen, että oli pakko hidastaa vauhtia reilusti.

Mielessäni pyöri useaan otteeseen Elokuussa odottava puolen matkan pyöräosuus… 90 km… se tuskin helpotti etenemistä. Vanajanlinna on siitä mukava kilpailu, että yleisö on koko ajan lähellä ja kannustus on erinomaista. Siitä kiitos kaikille, myös kuuluttajille, jotka pystyivät luomaan hienoa tunnelmaa koko kisan ajan. Ja kiitos myös kanssakilpailjoille. Tuntuu aina mukavalta, kun ohittava kanssakisaaja heittää tsempit.

Pyöräaikani oli tänä vuonna 00:47:21, joka oli viime vuoteen verrattuna noin 3 min heikompi. Sitten vielä juoksu.

JUOKSU 5 km (2 x 2,5 km)

T2 sujui mukavasti, koska siinä ei tarvitse ottaa märkäpukua pois 🙂 Ilmeisesti jalat olivat saaneet sen verran paljon kylmää pyöräosuudella, että ne olivat aivan puuduksissa/kohmeessa/ties missä tilassa. Laittaessani juoksukenkiä jalkaan, luulin että molemmissa kengissä on puukapulat jalkapohjia vasten. Sellainen tunne oli. Katsoin juoksun alussa, että laitoinko vahingossa toisen kisaajan kengät jalkaan, mutta kyllä ne ihan omat olivat.

Juoksuun siis lähdettin varsin eriskummallinen tunne jalkapohjissa ja se tunne hävisi sieltä kokonaan oikeastaan vasta noin 1,5 km ennen maalia. Silloin myös tunsin, että lihakset olivat lämmenneet.

Juoksu kulki ihan mukavasti. Aloitin jostain syystä kovaa ja hiljensin hieman vauhtia jossain vaiheessa. Olen pyrkinyt kotilenkeillä pitämään juoksuvauhtina noin 7-7,5 min / km. Nyt alkuvauhtini oli parhaimmillaan 5-5,5 min / km ja sykkeet sen mukaiset 😀 Juoksussa sain myös kannustusta ja muutamat ”ylävitoset” tuli heitettetyä matkalla. Vanajanlinnan juoksureitti on mukava, pientä nousua, mutta pääosin varsin tasaista. Juoksuosuudella on huoltopiste, jossa oli tarjolla energiageeliä, vettä ja urheilujuomaa. Samat tarjoilut oli myös T2ssa, eli pyöräosuuden jälkeen.

Uudet lenkkarit ja niihin mittatilauksena tehnyt pohjalliset olivat hyvät. Ainoastaan jalkojen kohmeisuus haittasi pahasti. Juoksuun käytin aikaa 00:33:05. Vuonna 2015 sama matka kulki aikaan 00:31:13, eli takkiin tuli tässäkin lajissa.

 ”Yläfemmat” maalissa

Maaliin saapui kuitenkin onnellinen, joskin hieman huolestunut mies. Huolestunut siksi, koska jostain syystä en saanut missään vaiheessa itsestäni irti kaikkea. Olo oli tukkoinen ja raskas, eikä siksi kovinkaan hyvä. Olin kuitenkin päässyt maaliin, siitä oli syytä olla iloinen, sillä uintiosuudella keskeyttäminen oli lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Olin jälleen voittanut jotain… olin voittanut itseni.

Tässä video heti kisan jälkeen.

LOPPUTULEMA

Kokonaisaika painui siis yli 5 min plussalle viime vuoden ajasta. Tavoitteena oli parantaa aikaa, koska kai se pitää aina olla tavoitteena. En ole pettynyt aikaani. Sen parempaan en tässä kunnossa pystynyt.

Finntriathlon organisaatio ei tälläkään kertaa pettänyt. Järjestelyt toimivat loistavasti ja sen puolesta oli mukava kisata. Kiitos siitä! Kyllä voin ilman mitään paatosta suositella Finntriathlonin kisoja kaikille, vaikka toki muitakin toimivia kisoja on.

Tätä kirjoittaessani (16.6) olen käynyt lääkärin juttusilla liittyen omituisiin tuntemuksiini. En saanut luulosairaus diagnoosia, vaan kyseessä on jonkinlainen lihastulehdustila. Kreatiinikinaasi (lihasentsyymi) arvo on todella paljon koholla ja se viittaa tulehdukseen lihaksistossa. Tämä selittänee ainakin jollain tavalla epämääräiset oireeni. Nyt olen aloittanut lääkehoidon ja saanut treenikieltoa. Jää nähtäväksi, onnistuuko Vierumäellä kilpaileminen, on siis jälleen palaverin paikka itseni (ja lääkärini) kanssa 😉

Yhtä kaikki, olen kuitenkin elossa 😀 Kirjoitan laskeutumisesta Vierumäen kisaan, jos sinne nyt ylipäätään laskeudutaan. Paikalla olen kyllä ja kannustan vaimoa ja kuvaan videolle tunnelmia. Toivottavasti olen kuitenkin ”radalla”.

Tässä video hetki kisan jälkeen.

 

 

 

Tilinpäätös 2015-2016

Tiedän, että blogin alkuun ei koskaan saa esittää anteeksipyyntöä siitä, että ei ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiin yhtään mitään. Siitä syystä en pyydä anteeksi sitä, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut #Pullukanpoisto- blogiin mitään ja olen muutenkin kyseisen ”brändin” kohdalla ollut epäaktiivinen. Ymmärtäkään tämä kuinka haluatte 🙂

Sen sijaan, että pyydän anteeksi teiltä, haluan pyytää anteeksi itseltäni. Olen näissä kaikissa aikaisemmissa kirjoituksissani pyrkinyt toitottamaan ja peräänkuuluttamaan sitä, että liikunnan pitää olla mukavaa, eikä siitä saa tulla suorittamista. Toinen asia, josta olen pyrkinyt pitämään kiinni on se, että en vertaa itseäni, harjoitteluani enkä kisasuorituksiani kenenkään muiden suorituksiin. Huomasin jossain vaiheessa talvea 2015-2016 unohtaneeni nämä seikat. Liikkuminen ei ollut mukavaa. Siitä oli uhkaavaa vauhtia tulossa minulle suorite muiden suoritteiden joukkoon. Huomasin kadehtivani toisia lajin harrastajia (mm. omaa vaimoani??), vertailin heidän kisa-aikojaan ja kiukustuin kaikista treenipäivityksistä sosiaalisessa mediassa, koska ajattelin, että he ovat niin paljon parempia ja ahkerampia kuin minä. Ja ahkerampiahan moni heistä totta vie onkin, mutta kun ei se ollut minua aikaisemmin haitannut millään tavalla.

Oli pienen ja tai oikeastaan aika isonkin itsetutkiskelun paikka.

Olin siis kadottanut ilon liikkumiseen. Hoin itselleni jatkuvasti, että ainoa tavoite sinulla Ari on se, että et enää koskaan paina 115 kiloa. Muita tavoitteita ei ole. Tällä ei ollut vaikutusta. Aiheutin vaimolleni frustraation multihuipentumien sarjan, kun puhuin hänelle (lähes) kaikissa tilanteissa siitä, kun ei kiinnosta liikkua ja kun ei tunnu kivalta ja milloin mitäkin marmatusta ja jonninjoutavaa papatusta… Tunsin myös pitkin talvea, että erinäiset pienet kivut ja kolotukset varsinkin alaraajoissa lisääntyivät ja viimeistään niiden myötä oli aihetta valitukseen ja jopa uhkaukseen, että kesä 2016 tulee olemaan ”urani” viimeinen kisakesä, sen jälkeen keskityn kannustamaan vaimoa.

Aloin syyttää sosiaalista mediaa tästä kaikesta, koska joku syypää piti löytää. Lopetin monien aktiiviurheilijoiden ja aktiiviharrastajian seuraamisen mm. Twitterissä, lopetin Facebookin triathlonryhmien seuraamisen ja Instagramissakin hyppäsin aina yli sellaisesta kuvasta, jossa oli Polarin tai Suunnon kello ja faktaa kovasta treenistä. Otin siis etäisyyttä koko lajiin ja varsinkin sen aktiivisiin harrastajiin ja ylipäätään liikkumiseen.

Vaikka keksin syyttää sosiaalista mediaa intoni hiipumisesta, syypää löytyy kuitenkin omasta itsestäni. En pystynyt jostain syystä pitämään tavoitettani itseni voittamisesta riittävänä, vaan lähdin hamuamaan jotain sellaista, josta en saanut kuin pahaa mieltä, jotain sellaista, jota ei ollut edes tarkoitettu minulle. Koin vahvasti, että olen huono ”urheilija”, koska en viitsinyt harjoitella ja koska en kokenut olevani motivoitunut. Itseni voittaminen on kuitenkin ollut ehdottomasti parasta, mitä triathlon on minulle tarjonnut ja toivon edelleen sydämeni pohjasta, että se tulee jatkossakin olemaan sitä. Tämän seikan oivaltaminen tai oikeastaan sen palauttaminen muistin syövereistä, on auttanut minua.

Tein itselleni lupauksen kevättalvella 2016. Pyrin urheilemaan vain silloin, kun urheilemaan lähteminen tuntuu mukavalta. Halusin eroon suorittamisesta ja halusin saada takaisin sen ilon, jota kesällä 2015 varsin usein koin liikkuessani. Eivät nämäkään keinot ole olleet ihan sataprosenttisia, mutta olen huomannut niiden auttaneen minua talven yli uuteen kevääseen. Kevään lähestyessä koin, että liikkumisen ilo oli jälleen paljon lähempänä minua, kuin talven aikana. Täytän ensi kesäni 40 vuotta. Sen asian äskettäin havaitseminen sai aikaan sellaisen ajatuksen, että kai minun ainakin pitää osata vapaa-aikaani käyttää sillä tavalla, ettei siitä tule paha mieli 🙂

Summa summarum; jotta tämä kirjoitus ei menisi pelkästään selittämiseksi ja valittamiseksi, lienee paikallaan mainita, että kesän 2016 kisakalenteri on täynnä! Tätä kirjoittaessani Finntriathlon Vanajanlinnan sprintti on jo kisattu ja on alkanut Finntriathlon Vierumäen perusmatkalle valmistautuminen. Tarkoitus on kesän 2016 aikana kisata em. lisäksi Lahden perusmatkalla, Hauhon jokaimiestriathlonissa ja kruununa tai kirsikkana kakun päällä Käringsundin puolimatkalla Elokuussa.

En edelleenkään pyydä anteeksi passiivisuuttani muilta, kuin itseltäni, mutta lupaan aktivoitua sekä #Pullukanpoisto´ssa, että liikkumisessa! Kaikille lukijoille antoisaa triathlonkesää ja antoisaa liikkumista ylipäätään, olipa laji mikä hyvänsä. Me jokainen olemme yksilöitä. Se, mikä sopii sinulle, ei välttämättä sovi minulle ja toisin päin. Tehdään niin, kuin itsestä hyvältä tuntuu ja muistetaan, että motivaatio ei ole vakio. Se elää ja muuttaa muotoaan aina silloin tällöin. Ei anneta sen pelästyttää.

Muistakaahan Twitterissä ja Instassa @Aripkarkkainen ja Twitterissä myös blogin oma tili, @Pullukanpoisto

Tässä kuvassa starttaillaan kalustoa viileäkönä kesäaamuna kotipihasta kohti Vanajanlinnaa, jossa kauden avauskisa odotteli meitä. Kisaraportti tulee ihan kohta luettavaksi.

(Ja tiedoksi kaikille teille, joita talven aikana blokkailin pois listoiltani: olette taas mukana 😀 )