Reilu viikko Vanajanlinnan valloituksesta on kulunut. Fiilis on edelleen loistava ja puhetta itse kilpailusta on riittänyt sekä kotona, että työpaikalla. Viikko on treenattu aika kovaa, Polar Personaltrainerin mukaan jopa hieman liian kovaa. Tosin eilen Tiistaina 23.6 #pullukanpoisto koki kolauksen uintitreenissä, kun vasta-aallokossa ilmeisesti hörppäsin vettä keuhkoihin sillä seurauksella, että jouduin turvautumaan mukanani olleeseen HEADin turvapoijuun, koska yskimisestä ei tullut loppua ja hengittäminen kävi jopa aavistuksen hankalaksi. Vielä tätä kirjoittaessa (24.6. kello 12.30) vasemmassa keuhkossa tuntuu hieman oudolta syvään hengittäessä, mutta eiköhän se siitä. Turvapoiju osoittautui nimensä veroiseksi turvavarusteeksi ja suosittelen sitä lämpimästi, varsinkin jos uintimatkanne suuntautuvat kauas järvenselälle.
Kerron seuraavaksi siitä, miten tähän pisteeseen on kuljettu.
Liikuntaharrastukseni alkoi varsinaisesti jo kesällä 2012. Olin edellisenä syksynä lopettanut monien yritysten ja erheiden jälkeen tupakanpolton. Vaimoni aloitteli samoihin aikoihin juoksu/hölkkäharrastustaan ja minä pyörittelin silmiäni. Ei mitään järkeä. Edesmennyt isäni sanoi aina, kun näki juoksijan, että ”olisit lähtenyt aikaisemmin, niin ei tarvitsisi juosta” ja hyvin pitkälti samanlaisia olivat omatkin ajatukseni. Kesällä 2012 vaimoni sai ylipuhuttua minut (ISO kiitos siitä hänelle) lenkille mukaan. Edessä oli ns. Karsillantien lenkki (2.9 km) ja tavoitteena edetä hölkäten koko matka. Painoa oli tuolloin 111 kg.
Muistan edelleen sen, kuinka vaimoni muistutti varmasti 100 kertaa tuon lyhyen matkan aikana, että ”juokse mahdollisimman hitaasti” ja niinhän se usein on, että vauhti tappaa, ei matka. Juoksin/hölkkäsin koko matkan pysähtymättä kertaakaan ja voitte vain kuvitella, mikä miehellä oli fiilis sen jälkeen. Tuolloin ei triathlon ollut haaveena, vaan tarkoituksena oli juoksennella sekä omaksi, että myös vaimon iloksi. Ja kyllähän kesän 2012 aikana tulikin liikuttua juosten ja myös mustikoita poimien ihan reippaasti.
Syksyn ja varsinkin talven 2012-2013 aikana liikunta vähentyi. Kesällä 2013 kokosimme vanhan jalkapalloporukan kasaan ja pelasimme Lahden Kortteliliigassa. Alkukesästä kävin juoksemassa ja ajattelin, että juoksu ja jalkapallo ovat hieno yhdistelmä. Ja varmasti olisi ollutkin, mutta jostain syystä juoksuinto laantui ja hiljalleen laantui myös jalkapallointo ja liikunta jäi kesän 2013 jälkeen lähes kokonaan pois… mutta vain alkaakseen uudestaan kevättalvella 2014 #Pullukanpoisto – projektina.
Ostin kesällä 2013 vaimon rahoittamana moottoripyörän. Teinivuosien superharrastus sai siis silloin jatkoa. Kevättalvella 2014 kokeilin edellisenä kesänä hankkimiani moottoripyörähousuja ja ne eivät mahtuneetkaan enää päälle. Keskivartaloon oli kasaantunut elintasovatsaa sen verran, että vetoketjun kiinni saaminen oli kaukainen haave. Oli tarve tehdä jotain, oli siis tarve pudottaa painoa muutamia kiloja. Painoa talvella 2014 oli 109 kg. Alkoi lenkkeily ja tie kohti Vanajanlinnan kilpailua, sitä ei tosin vielä silloin kukaan tiennyt.
Hankin Polarin sykemittarin (RC3GPS) ja aloitin lenkkeilyn. Sykemittari minulla oli ollut aikaisemminkin, mutta Polarin myötä juoksuharjoittelu muuttui jollain lailla tavoitteellisemmaksi ja mikä hienointa, niitä harjoituksia pääsi jakamaan Facebookiin ja Twitteriin. Laadin itselleni myös tiukan laihdutusohjelman kuukauden ajaksi.
Viikolla 15 (7-13.4.2014) söin vain noin 700 kaloria päivässä, seuraavalla viikolla noin 1000 ja sitten 1300 ja viimeisellä viikolla 1800 kaloria päivässä. Painonpudotukselle tämä varmasti antoi buustia, sillä 10.4.2014 painoni oli alle 100 kg varmasti ensimmäisen kerran yli 20 vuoteen! Tämän jälkeen en ole kovinkaan tarkkaan miettinyt syömisiäni. Hetkittäin jaksaa hyvin keskittyä siihen, että syö kevyemmin, mutta sitten taas tulee syötyä lähes kaikki, mitä löytyy. Sellaista se on, enkä anna sen juurikaan haitata menoa. Tosin ei painokaan juuri enää ole pudonnut.
Kesäkuussa vaimoni alkoi puhumaan, että polkupyörä olisi mukava. Jälleen kerran sain ”aihetta” silmieni pyörittelylle. Ei kai sentään. Eikös tämä juoksu nyt riitä meille? Mutta fillarinhankintaanhan siitä sitten lähdettin ja juhannuksen jälkeen 2014 minullakin oli oma polkupyörä.
Vierumäellä järjestettiin 28.6.2014 triathlonkilpailu. Ajoimme vaimon kanssa moottoripyörällä Asikkalasta Vierumäkeen tarkoituksena jatkaa matkaa Heinolaan. Vierumäellä liikenne ohjattiin Urheiluopistolle, koska pyöräilyosuus kulki silloin ns. vanhaa Heinolantietä pitkin ja sinne ei moottoriajoneuvoilla päässyt. Ajelimme hiljalleen moottoripyörällä ja seurailimme kilpailussa mukana olleita ihmisiä. Ihmisten iloisuus ja hymyt saivat aikaan jonkinlaisia alitajuntaisia muutoksia mielissämme. Matkamme jatkui Heinolaan ja jossain vaiheessa vaimoni sanoi, että ennen nelikymppisiä olisi kiva vetäistä tuollainen triathlon. Siinä oli ne taikasanat. Sillä tiellä ollaan. Toki tavoilleni uskollisena pyörittelin silmiäni jälleen ja mietin, että eiköhän se vaimokin pian taas tule järkiinsä. Mutta ei se tullut. Alkoi triathlonharjoittelu.
8.7.2014 ajoimme uusilla polkupyörillämme Vesijärven rantaan tarkoituksena uida. Triathlonhaaveeni saivat aimo kolauksen, koska ymmärsin hyvin pian, että en osaa uida lainkaan. Uimassa kuitenkin käytiin ja saihan siinä samassa ajella polkupyörällä. Hyvin pian kävi kyllä selväksi, että talven 2014-2015 aikana on uintia pakko harjoitella ja se tarkoitti silloin käytännössä sitä, että minun oli uimahallikammostani huolimatta mentävä sinne halliin.
12.7.2014 kävimme Porvoossa seuraamassa Seikkailutriathlon kilpailua ja kyllä silloin viimeistään oli triathlonkärpänen puraissut. 14.7.2014 muistan vaimoni luvanneen minulle, että hän opettaa minut uimaan talven aikana. Se, osasiko vaimonikaan uida, ei ollut minulle aivan selvää, mutta tämä lause osoitti sen valtavan päättäväisyyden ja periksiantamattomuuden, jota vaimollani on ja jota hän on onneksi pystynyt minullekin antamaan edes hieman. Ja ei, ei hän osanut uida, mutta hän opetteli ja opetti taidon myös minulle! Talven aikana kävimme Padasjoen uimahallissa siten, että vaimo kävi noin 3 kertaa viikossa ja minä fiiliksen mukaan ehkä kerran.
1.9 ilmoittauduimme kesän 2015 Finntriathlon kisoihin, ja nyt tätä kirjoittaessa Vanajanlinnan sprinttikisa on käyty ja Vierumäen 1/4 matkan kisaan on 10 päivää aikaa. Kesällä 2015 kilpaillaan vielä 5.8 Hauholla jokamiestriathlonissa ja Elokuun lopulla Ahvenanmaalla Käringsundin sprinttikisassa. Sinne on hyvä lopettaa kausi 🙂
Talvella 2014-2015 hankimme spinningpyörän ja erinäisiä kuntolaitteita, mm. TV-shopista vatsalihaslaitteen, kyllä!! Osallistuimme myös ohjattuun kuntojumppaan lähikoululla. Juoksemassa kävimme aina sään salliessa. Omalla kohdallani lähinnä silloin, kun fiilis ja into sallivat, eli ei todellakaan ihan joka päivä!
Keväällä 2015 fillarimme kokivat uudistuksen ja perheeseen muutti kaksi Cannondalea, joista omani tässä kuvassa erään sateisen lenkin jälkeen. Hankintalistalle tuli myös märkäpuvut.
On totta, että triathlon on omalla tavallaan välineurheilua, mutta niin on lähes mikä tahansa muukin laji, jos niin haluaa. Triathlonkilpailuun saa osallistua millä tahansa polkupyörällä, ainoastaan kypärä on pakollinen varuste, joten periaatteessa kynnys lajin aloittamiselle ei ole korkea.
Kerron seuraavissa kirjoituksissani tarkemmin eri lajien harjoituskokemuksistani, varusteista ja kokemuksistani myös ravinnosta ja elämäntapamuutoksesta. Kerron myös siitä, kuinka #pullukanpoisto on syntynyt. Painotan jo tässä yhteydessä, että meillä ei koskaan ole ollut ammattivalmentajaa eikä ammattilaista ruokavaliosuunnittelijaa. Kaikki on vedetty fiilispohjalta. Ohjeita en anna, ainoastaan jaan kokemuksiani!
Tässä tie tähän hetkeen! Paljon on mahtunut iloa ja kiukkua matkalle. Olen lopettanutkin lajin varmasti 10 kertaa, mutta aina olen löytänyt itseni lenkkipolulta. Vammoiltakaan ei ole säästytty, mutta onneksi mitään isompaa ei ole sattunut. Painonhallinasta kaikki lähti ja se on edelleen ykköstavoite. Kilpaileminen antaa mukavaa lisäpanosta tavoitteelle. Ai niin, paljonkos se paino nyt sitten on tänään 24.6.2015? 97.9 kg näyttää vaaka, eli hieman on taas kerran suunta ylöspäin…
Haluan painottaa sitä, että liikunnan pitää olla hauskaa. Jos tänään ei huvita, niin tänään ei huvita ja sillä hyvä! Ammattilaiseksi en aio, enkä luonnollisesti siihen pystykään, joten tauko treenissä tekee silloin tällöin oikein hyvää. Itseään pitää kuunnella!
Nyt jatketaan valmistautumista 1/4 matkan kisaan 4.7.2015. Tämä viikko vielä vedetään kovaa (jos keuhkot ja fiilis antaa myöden) ja viikko ennen kisaa otetaan rennosti, eli käydään uimassa ja tankataan hiilareita.
#Pullukanpoisto 